Entinen mäkikotka kertoo nyt uudesta suhteestaan.

Ex-mäkikotka Janne Ahonen kertoo nyt IS:lle uudesta rakkaastaan. Elle Laitila

Ex-mäkikotka Janne Ahonen, 48, erosi viime keväänä vaimostaan Tiia Ahosesta kohun saattelemana. Seiska väitti tuolloin, että eron taustalla oli vuosia kestänyt salasuhde pohjoissuomalaiseen naiseen. Tätä Ahonen ei halua kommentoida, mutta sen sijaan hän puhuu Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa uudesta rakkaastaan, kuusamolaisesta vaaleahiuksisesta Hennasta.

Hän ihmettelee, miten jotain alkaa tapahtua kun sitä vähiten odottaa.

– Juuri näin mulle kävi. Yhtäkkiä olin jo uudessa parisuhteessa, vaikka ei sellaista käsikirjoitusta olisi millään voinut ennakoida, ex-mäkikotka päivittelee, ja kertoo parin olevan muuttamassa yhteen.

– Voi sanoa, että olemme rakastuneita.

Baari-ilta päätyi otsikoihin

Arvokisamitalisti ja urheilusankari joutui äskettäin otsikoihin myös siitä, että hän Seiskan mukaan törttöili Kuusamon Rukalla sijaitsevassa ravintolassa.

Ahonen oli paikalla, kun Stratovarius-yhtyeestä tunnettu tähtilaulaja Timo Kotipelto esiintyi paikallisessa ravintolassa vajaat kaksi viikkoa sitten. Seiskan julkaiseman videon perusteella mäkikotka kiipesi lavalle Kotipellon viereen

Seiskan lukijan mielestä Ahosen touhu ”pilasi” keikan. Silminnäkijän mukaan humaltuneelta vaikuttanut maailmanmestari lauloi ja horjui lavalla ennen kuin portsarit ohjasivat hänet pois.

– Näin on ilmeisesti ollut asian laita, jos kerran käytökseni on ollut tuollaista. Pahoittelut Timo Kotipellolle, bändille ja paikalla olleelle yleisölle. Pyydän anteeksi käytöstäni, Ahonen sanoi Seiskalle.

Ahonen sanoi vuonna 2022 Ylen Urheilustudiossa olevansa toipuva alkoholisti. Mäkikotka lopetti alkoholin juomisen omaehtoisesti vuonna 2013 ja piti korkin oli kokonaan kiinni kahdeksan vuotta. Kun korkki aukesi uudestaan, Ahonen halusi hakea apua. Hän kuvaili vuonna 2022 olevansa ”raittiina päivä kerrallaan.”