Golf|Donald Trumpin lapsenlapselle myönnettiin etuoikeus pelata 18-vuotiaana maailman ykköskiertueella. Kai Trump jäi aikuisten joukossa jalkoihin.
Kai Trumpin debyytti golfin naisten Yhdysvaltain ammattilaiskiertueen kilpailussa Belleairissa Floridassa oli pannukakku.
Trump, 18, oli avauspäivän jälkeen LPGA:n kilpailussa 108 pelaajasta viimeisenä. Toiseksi heikoimman pelaajan tulos oli neljä lyöntiä Trumpia parempi. Kärkeen ero repesi kerralla 19 lyöntiin.
Trumpin ensimmäinen päivä ammattilaisviheriöllä oli yhtä tarpomista. Kierros alkoi neljällä bogilla, eikä kierrokseen mahtunut yhtään birdieä.
”Olin ehdottomasti hermostuneempi kuin odotin. Mielestäni löin paljon hyviä lyöntejä. Löin niitä vain vääriin paikkoihin”, Trump kommentoi kierroksen jälkeen.
The Guardianin mukaan yleisö kohahti äänekkäästi, kun Trump löi toiseksi viimeisellä reiällä epäonnistuneesti pallon päälle. Trump vastasi lyömällä heti perään huippulyönnin vasta-aurinkoon noin metrin päähän reiästä.
Tuloskorttiin kirjattiin seitsemän parin lisäksi yhdeksän bogia ja kaksi tuplabogia. Tulos oli 83 lyöntiä (13 yli parin).
”Mielestäni suoriuduin ihan hyvin siihen nähden, että kerta oli ensimmäinen ja olin kentän nuorin. Nyt tiedän, mitä on edessä”, hän jatkoi.
Toinen kierros sujui jo paremmin 75 lyönnillä (+5), mutta Trump karsiutui jatkokierroksilta ja oli kuuden lyönnin erolla kilpailun viimeinen. Jatkopaikka jäi 17 lyönnin päähän.
Kai Trumpin suoritukset ovat aiheuttaneet porua siitä, mitä hän teki kilpailussa. Trump pääsi kilpailuun kilpailunjärjestäjän myöntämällä villillä kortilla.
Trumpin kiinnittäminen kilpailuun herätti paljon närää ja keskustelua, koska golfansioillaan hänellä ei olisi turnaukseen mitään asiaa.
Kai Trump on Yhdysvaltain nuorten rankingissa sijalla 461.
Trumpin isoisä on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, ja julkisuuskuvan perusteella Kai on Trumpin lapsenlapsista kenties läheisin. Hänen äitinsä Vanessa seurustelee golflegenda Tiger Woodsin kanssa.
Monien mielestä Trumpia suositaan taustansa takia. Kun Trump kertoi kaksi viikkoa sitten kutsusta kilpailuun, hänen julkaisunsa täyttyi kannustavien kommenttien lisäksi ärtyneestä vähättelystä.
”Tältä näyttää nepotismi ja etuoikeus.”
”Jos nimesi ei olisi Trump, et olisi ikinä saanut kutsua.”

Monet muistuttavat, ettei ole Kai Trumpin syytä, että hänet kutsuttiin kilpailuun. Kuva: Brian Spurlock / ZUMA
Kritiikissä on myös perää. Trumpin nollan tasoitus on harrastelijalle erinomainen, muttei edes omassa ikäluokassaan poikkeuksellinen.
Esimerkiksi Englannin Lottie Woadin, 21, tasoitus oli +7,3, kun amatöörien maailmanrankingin ykkönen siirtyi kesällä ammattilaiseksi. Kai Trump ei mahdu amatöörien maailmanrankingissa 3 000 parhaan joukkoon.
Rautalangasta väännettynä: Woad pelaisi saman kentän keskimäärin seitsemän lyöntiä Trumpia paremmin.
”Jos Kai Trump aikoo koskaan LPGA-pelaajaksi, kuten on kertonut tavoitteekseen, hänen pitää pystyä samaan mihin muutkin. Tekemään tulosta ja ansaitsemaan paikkansa”, Golf.comin Michael Bamberger painotti.

Tulostaulu ei valehtele. Isompi numero ei tässä tapauksessa kerro hyvää. Kuva: Brian Spurlock / ZUMA
Ärtymystä aiheuttaa myös se, että Kai Trumpin taloudellinen riippumattomuus on turvattu jo hänen nimellään.
Yliopistourheiluun keskittyvä On3 arvioi kesällä Trumpin NIL-oikeuksien (nimi-, imago- ja kuvaoikeudet) arvoksi 1,2 miljoonaa dollaria.
Ensi syksynä Miamin yliopistossa aloittava Trump nousee kertaheitolla naisurheilijoiden kärkinimeksi voimistelija Olivia Dunnen (4,1 miljoonaa) ja koripalloilija Flau’jae Johnsonin (1,5 miljoonaa) kanssa.
Belleairin-kilpailu on viimeinen ennen LPGA-kauden huipennusta. Muut pelaavat kisassa paikasta kauden päättävässä 11 miljoonan dollarin finaalikilpailussa tai pelipaikastaan kiertueella ensi vuonna, eli suomeksi sanottuna työpaikastaan. Trump ei pelaa mistään.
Kiertueella 2022 pelannut golffari Sanna Nuutinen muistuttaa, ettei Trump ole vienyt pelipaikkaa keneltäkään.
”LPGA-kisoissa on aina rajallinen määrä sponsorikutsuja, jotka eivät vie paikkaa pelillisillä ansioilla paikkansa ansainneilta. Kutsut jakaa kisan promoottori tai taho, joka rahoittaa koko lystin”, Nuutinen selittää.
Belleairin turnaus kantaa ruotsalaislegenda Annika Sörenstamin nimeä. Trumpille villin kortin myöntänyt Sörenstam on sanonut haluavansa tukea golfin kasvua ja näkyvyyttä etenkin nuorten tyttöjen parissa.
Kai Trumpilla on 3,5 miljoonaa seuraajaa Tiktokissa, Instagramissa 2,5 miljoonaa ja hänen Youtube-tilillään on 1,3 miljoonaa tilaajaa. Trumpin lisäksi kilpailulle toi huomiota koripallotähti Caitlin Clark, joka osallistui kilpailua edeltävään pro-am-tapahtumaan.

Miljoonien seuraama koripallotähti Caitlin Clark (oik.) oli kutsuttu tapahtumaan. Mukana olivat joukkuekaverit Lexie Hull ja Sophie Cunningham. Kuva: Douglas P. Defelice / AFP
”Kutsut annetaan usein pelaajille, jotka herättävät keskustelua ja yleistä pöhinää tuoden kisalle ja lajille näkyvyyttä. Kai Trumpilla on suuri someseuraajamäärä, eikä ole poikkeuksellista antaa kutsuja somevaikuttajille”, Nuutinen kertoo.
Sörenstamia pidetään myös Donald Trumpin kannattajana.
Golftoimittaja Josh Schrock kuvaili Kai Trumpin villiä korttia Rorschachin musteläiskätestiksi.
Psykologisessa testissä näytetään erilaisia musteläiskiä ja testattavan tehtävä on kertoa, mitä kuvassa hänen mielestään näkyy.
”On päivänselvää, että Trumpin taidoilla hän ei ansaitsisi paikkaa. On naiivia ajatella, että perhesuhteet eivät vaikuttaisi siihen, miten häneen suhtaudutaan. Toisaalta Kai on julkkis, joka herättää huomiota. Se voi johtaa LPGA:n kasvuun ja suurempiin rahoihin”, Shrock kirjoitti Golf.comissa.

Kai Trumpin golftulevaisuus voi olla nykyhetkeä kirkkaampi. Kuva: Brian Spurlock / ZUMA