Oloksen Tykkikisojen miesten perinteisen kympillä nähtiin todellinen jättiyllätys, kun neljänneksi sijoittunut 21-vuotias Leevi Tarjanne hävisi voittajalle vain 2,5 sekuntia.

Avaa kuvien katselu
Hiihtäjälupaus Leevi Tarjanne yllätti ottamalla neljännen sijan Oloksen Tykkikisoissa perinteisen 10 kilometrin matkalla. Kuva: Kimmo Porttila / Yle
Moni Oloksen Tykkikisojen miesten perinteisen kymppiä seurannut penkkiurheilija varmasti hieroi silmiään, kun kaikki hiihtäjät olivat saapuneet 4,7 kilometrin väliaikapisteeseen. Ykkösenä löytyi Suomen lippu ja nimi Leevi Tarjanne, jonka taakse jäivät lukuisten Suomen maajoukkuehiihtäjien lisäksi muun muassa Saksan Friedrich Moch ja Italian Federico Pellegrino.
Reilusti kisan alkupuolella lähteneen Tarjanteen johto ei aivan kantanut maaliin asti, mutta 21-vuotias hiihtolupaus teki silti aikamoisen tempun nappaamalla neljännen sijan vain 2,5 sekuntia voittaja Friedrich Mochia hitaampana. Väliin ehtivät vielä samalla ajalla kakkossijan jakaneet Suomen Ristomatti Hakola ja Italian Elia Barp.
Tarjanne oli tällä samalla matkalla SM-kisoissa tammikuussa Imatralla sijalla 83. Silloin ero Hakolaan oli kympin perinteisellä yli neljä minuuttia.
Kuka ihme siis Tarjanne on? Yle Urheilu kävi kysymässä nuorelta hiihtäjältä itseltään.
Taustalla pitkäjänteinen työ
Tarjanne kertoo urheilleensa viime vuonna Yhdysvalloissa yliopistossa. Seuratasolla hän edustaa Espoon Hiihtoseuraa.
– Olen käynyt kaikki nuorten kisat. Treenannut ja tehnyt töitä. Meitä on todella paljon, jotka tekevät valtavan paljon työtä kärjen takana, Tarjanne muistuttaa.
Onnistumisen taustalla on pitkäjänteinen työ.
– Ei kai siinä muuta voi sanoa. Olen harjoitellut hyvin jo pitkän aikaa. Nyt näyttää, että olemme löytäneet harjoittelussa oikeita asioita. Olen saanut kunnon esille tässä vaiheessa hyvin, Tarjanne sanoo.
Leevi Tarjanne oli itsekin häkeltynyt suorituksestaan.
Tarjanne ei kuitenkaan osannut odottaa vastaavanlaista suoritusta, vaikka treenit ovat menneet hyvin ja kunto on tuntunut hyvältä. Hän voi näillä esityksillä yltää jopa Rukan maailmancupiin, sillä Oloksen kisat toimivat tarkkailukilpailuina.
– Toivotaan. Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Onhan se oma unelma ollut pikkupojasta asti, että pääsisin maailmancupissa hiihtämään. Jos se tosiaan toteutuu, niin on vähän sulattelemista, Tarjanne sanoo.
TET-harjoittelu tutussa studiossa
Tarjanne paljastaa, että hän on ollut aikoinaan tutustumassa työelämään TET-harjoittelussa Ylen Urheilustudiossa. Hänen unelma-ammattinsa pienenä oli urheilutoimittaja.
– Sieltä varmaan voisi löytyä vanhoja klippejä. Lauran (Arffman) kanssa pääsin Urheilustudiossa vetämään ja vastaamaan Whatsapp-kysymyksiin. Pääsin myös selostamossa kuuntelemaan Jussi Eskolan upeaa selostusta.
Yle Urheilu teki työtä käskystä, ja arkistosta löytyi kuin löytyikin materiaalia 15-vuotiaan Tarjanteen TET-harjoittelusta vuodelta 2019. ”Hiihtojunnu-Leevin” tehtävänä oli seurata sosiaalista mediaa viikonlopun ajan.
– Lähettäkää meille tämän kauden teidän parhaat urheiluhetket hastagilla Urheilustudio, ja parhaat palkitaan, Tarjanne opasti katsojia.
Hänelle itselleen kauden parhaat urheilustudiomuistot liittyivät tietenkin maastohiihtoon.
Keräsimme pätkiä Leevi Tarjanteen esiintymisestä Urheilustudiossa vuodelta 2019.Hakola kertoi ”Bembölen skiklubista”
Päivän komeetta Tarjanne on tuttu mies kisan toiseksi sijoittuneelle Ristomatti Hakolalle.
– Tarjanteen Leevin kuulin koko ajan väliajoista. Hän on tehnyt hyvää duunia. Äijä on kunnossa.
Hakola ei yllättynyt Tarjanteen suorituksesta.
– Alkukaudesta ensimmäisessä treenissä Leevi jätti minut. Nyt hän on taas kunnossa. Meillä on sellainen oma Bembölen skiklub. Sinne voi liittyä lenkille, Hakola veisteli.
Bemböle on Espoon vanhimpia asutusalueita. Se ei ole virallisesti kaupunginosa, sillä vanha kylä sijaitsee usean eri kaupunginosan alueella.