Miesflunssan selättänyt Muuse löysi vauhdin Ranskassa.


Mustafe Muuse paineli SE:n. Pasi Liesimaa
Mustafe Muuse, 24, laittoi 10 kilometrin maantiejuoksun Suomen ennätyksen uusiksi Ranskan Lillessä.
Muuse paineli matkaan aikaan 28.16, jolla hän sijoittui kilpailussa kymmenenneksi.
Turkulaisen valmistautuminen ei ollut paras mahdollinen, sillä hän kärsi viikolla flunssasta.
– Miesflunssa iski, mutta pääsin kuitenkin maaliin, Muuse kommentoi SUL:n tiedotteessa.
– Oireet alkoivat tiistaina, jonka jälkeen kevensin harjoittelua. Eilen perjantaina pystyin juoksemaan, ja päätöksen osallistumisesta tein tänään kilpailupäivän aamuna. Ja se oli hyvä päätös.
Aikaisempi SE-tulos oli Tuomas Heikkilän tammikuussa Espanjan Valenciassa juoksema 28.22.
Lillessä voiton otti Kenian John Lomoni Aimun ajalla 27.13, ja alle 28 minuutin pääsi kuusi muutakin juoksijaa.
Eemil Helander käytti matkaan aikaa 28.52 ja sijoittui 20:nneksi.
Naisten kilpailussa Nina Chydenius oli viides ajalla 32.20. Naisten nopein oli Kenian Brenda Jepchirchir (30.04).