Sisäministeriön mukaan uudistukset tekevät Britanniasta vähemmän houkuttelevan kohteen laittomille maahan­muuttajille ja helpottavat jo maassa olevien poistamista.

Oikeusministeri Shabana Mahmood kävelee kansio kädessään ja käsilaukku olallaan osoitteeseen 10 Downing Street Lontoossa.

Avaa kuvien katselu

Arkistokuva. Shabana Mahmood kuvattuna pääministerin virka-asunnon edustalla lokakuussa 2024. Kuva: Tolga Akmen / EPA

Britannian hallitus aikoo karsia huomattavasti maasta turvapaikkaa hakevien etuuksia. Asiasta kertoi sisäministeriö lausunnossaan myöhään lauantaina.

Lausunnossa sanotaan, että ehdotetut muutokset etuuksiin tulevat olemaan osa turvapaikan hakuun liittyviä uudistuksia, joiden malli on otettu Tanskan vastaavasta. Muutoksen tarkoitus on vähentää laitonta maahanmuuttoa Britanniaan.

– Lopetan Britannian kultaisen pääsylipun turvapaikanhakijoille, sanoi sisäministeri Shabana Mahmood lausunnossa.

Britannian Labour-hallitus julkisti toimenpiteen tilanteessa, jossa pääministeri Keir Starmeriin on kohdistunut painetta maahanmuuttovastaisen Reform UK -puolueen kasvavan suosion vuoksi.

Britannian pakolaisneuvoston johtaja kuitenkin varoitti hallitusta, etteivät toimenpiteet estäisi ihmisiä yrittämästä päästä Britanniaan, ja kehotti harkitsemaan asiaa uudelleen.

Suurin turvapaikkapolitiikan muutos

Tällä hetkellä pakolaisaseman saaneilla on suoja viiden vuoden ajan, jonka jälkeen he voivat hakea pysyvää oleskelulupaa ja lopulta kansalaisuutta. Sisäministeriö ilmoitti nyt, että pakolaisaseman kestoa lyhennetään kahteen ja puoleen vuoteen.

Tätä suojaa harkitaan uudelleen säännöllisesti, ja pakolaiset pakotetaan palaamaan kotimaihinsa, kun niiden katsotaan olevan turvallisia, sisäministeriö lisäsi.

Ministeriö sanoi myös aikovansa määrätä, että turvapaikan saaneet pakolaiset joutuvat odottamaan 20 vuotta ennen kuin he voivat hakea pysyvää oikeutta asua Britanniassa. Tällä hetkellä sen voi tehdä viiden vuoden jälkeen.

Sisäministeriö kutsui ehdotettuja muutoksia ”suurimmaksi turvapaikkapolitiikan uudistukseksi”. Ministeriön mukaan uudistukset tekevät Britanniasta vähemmän houkuttelevan kohteen laittomille maahanmuuttajille ja helpottavat jo maassa olevien poistamista.

Vuonna 2005 säädetty velvollisuus tarjota tukea turvapaikanhakijoille aiotaan myös poistaa, ministeriö lisäsi. Tämä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoille ei enää taata majoitusta ja viikoittaista rahallista tukea.

Tuki olisi harkinnanvaraista, eli hallitus voisi evätä avun sellaisilta työttömiltä turvapaikanhakijoilta, jotka pystyisivät työskentelemään tai elättämään itsensä, tai niiltä, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin.

Uutistoimisto AFP:n mukaan turvapaikkahakemusten määrä Britanniassa on tällä hetkellä ennätyskorkealla. Virallisten lukujen mukaan kesäkuuhun mennessä oli tehty noin 111 000 hakemusta.

Lähteet: AFP, Reuters