Luin Karjalaisesta Aaro Virolaisen jutun Karsikon kirjaston iltaomatoimikäytön estämisestä häiriköinnin ja ilkivallan tähden; päättelen seutukirjastolla sekä pohjoiskarjalaisilla laajemminkin olevan oikein ongelmien suma. Huonolla suunnittelulla, alipalvelulla ja vastuunpakoilulla ei saa aikaan mitään hyvää.
Onko esteettömyys ehkä ymmärretty väärin? Senhän kai piti tarkoittaa huonosti liikkuvien kirjaston käyttäjien – ei häiriköiden ja ilkivallantekijöiden – sujuvaa pääsyä tiloihin. Hyväksykää tosiasiaksi, että sama kulkemisjärjestely ei voi olla käytössä niin palvelu- kuin omatoimiaikoinakin.
Vast’edes luvalliset käyttäjät kulkevat omatoimiaikana vain yksi kerrallaan yhteen suuntaan. Ulko-ovi avautuu ulkoa vain kortilla ja koodilla; sen on myös sulkeuduttava perässä ennenkuin tuulikaapin ovi avautuu kortilla. Ulospäin taas tuulikaapin oven on sulkeuduttava perässä ennenkuin ulko-ovi avautuu kortilla.
Rakenteet ja teknologia ovat kuitenkin pikkujuttu huonoon turvallisuustietoisuuteen verrattuna. Aikuiset eivät enää voi katsella vierestä häiriökäyttäytymistä; heidän on vähintään kyettävä soittamaan yleiseen hätänumeroon. Kirjastoihin tulisi myös asentaa hälytysjärjestelmä, joka ei edellytä oman kännykän käyttöä.
Vaan mitähän Aaro Virolainen tarkoitti keskustelulla vartioinnin tuntihinnasta? Vartiointia tarvitaan kyllä vastakin, mutta sen on perustuttava toisella tavalla veloitettaviin vartiokierroksiin, määräaika paikalla päivystämiseen ja hälytyskäynteihin. Tuntihinta veloitetaan vasta, jos hoidetaan hätätilannetta.
Viimeinen ja vaikein ongelma on erillistodellisuuksiin siiloutuminen. Turha hokea ”yhteisöllisyyttä”; ainahan Pohjois-Karjalassa on ollut niin rajat rikkovia ihmisiä kuin talojakin mihin ei ole ollut – oman terveytensä uhalla – meneminen valittelemaan sen väen käyttäytymisestä. Vaan heidänkin asiansa on silti hoidettu!
Ikävä kyllä Karjalaisen jutussa päästettiin ääneen anonyymi kirjastolainen, joka muutti häiriökäyttäymisen mielipideasiaksi. Sitä se ei ole. Vieläkö joku ihmettelee, kuinka lasten kasvatuksen ja valvonnan suhteen täkäläisittän on niin suuri vaihteluväli? Turhaan. Tuossahan kuulitte syyn.
Aikuisen pitäisi tietää, että lapset koettelevat rajoja ja kysyvät toistuvasti samaa toivoen kielletty sallittavan. Nuoret taas pyrkivät pois valvovan silmän alta, vaikka eivät vielä pärjääkään itse.
Siksi aikuisten pitää olla yhtä mieltä turvallisuuasioista, koska muuten tilanne karkaa käsistä, kuten Karsikon kirjastossakin kävi.
Jari Kähkönen
freelance-toimittaja, -valokuvaaja ja kirjailija