Maailman tunnetuimman sijoittajan, Warren Buffettin, sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway on julkaissut viimeisimmät omistustensa muutokset viime viikolla.
Yhdysvaltain pörssejä valvovalle viranomaiselle toimitettujen tietojen mukaan Berkshire Hathaway on vähentänyt omistustaan Applessa merkittävästi – jatkaen jo useamman vuosineljänneksen jatkuneita omistustensa vähennyksiä Applen osalta. Berkshire omisti enimmillään yli 900 miljoonaa Applen osaketta, mutta omistusten osuus on laskenut nyt 238,2 miljoonaan osakkeeseen. Yhtiö on kuitenkin edelleen Berkshiren osakesalkun isoimmalla painolla oleva osake – Berkshiren omistusten arvo on viime viikon päätöskurssilla noin 60,7 miljardia dollaria.
Samaan aikaan Berkshire on kasvattanut merkittävästi omistustaan Googlen emoyhtiössä Alphabetissä. Perjantain kurssilla mitattuna Berkshire omistaa Alphabetistä nyt 17,85 miljoonaa osaketta, joiden arvo on perjantain päätöskurssilla mitattuna noin 4,9 miljardia dollaria.
Reutersin mukaan nyt ilmoitetut muutokset Berkshiren osakeomistuksissa ovat viimeiset, jotka tapahtuivat Warren Buffettin aikakaudella, sillä sijoittajalegenda astuu nyt syrjään Berkshiren toiminnasta.