Pienet messut, suuret oivallukset -tapahtumien idea syntyi suoraan tiloilta, joissa me ProAgria Länsi-Suomen asiantuntijat työskentelemme nuorten tilanjatkajien rinnalla, 

kertoo Loimaan tapahtumaa järjestävä asiantuntija Tiia Vähätalo.

Useissa keskusteluissa nousi esiin sama teema: kuinka vaikeaa on löytää omalle tilalle ja omaan tilanteeseen sopivia yhteyshenkilöitä eri tarpeisiin, kun kontakteja ei vielä ole valmiina, eikä aina edes tiedä, mitä kysymyksiä pitäisi esittää.

Näin syntyi ajatus minimessuista, joissa alan eri sidosryhmät ja nuoret maatalousalan jatkajat voivat kohdata kasvokkain. Tavoitteena on tarjota paikka, jossa voi kysyä, kuunnella, saada vastauksia ja ennen kaikkea oivaltaa, ettei ole yksin.

Tapahtumaa suunniteltaessa yllätyimme positiivisesti siitä, kuinka innokkaasti eri sidosryhmät lähtivät mukaan ja olemme saaneet kattavan joukon messuesittelijöitä,

iloitsee toimialapäällikkö Sanna Pitkänen

Monilla toimijoilla oli herännyt samansuuntaisia ajatuksia ja myös huolta siitä, miten nuoret yrittäjät pärjäävät ja saavat tarvitsemansa tuen suurten muutosten keskellä. Varmasti myös alan kannattavuus ja siihen liittyvät seikat puhututtavat messuilla. 

Pitkänen katsoo, että tapahtumille on tilausta.

Meille järjestäjänä on tärkeää, että tapahtuma on puolueeton ja avoin kaikille, riippumatta tilan koosta, tuotantosuunnasta tai taustasta. Haluamme tarjota yhteisen foorumin, joka kokoaa yhteen maatalouden nykyisyyden ja tulevaisuuden tekijät, vahvistaa verkostoja ja antaa konkreettisia eväitä yrittäjyyteen.

Kaikille avoimet ja maksuttomat tapahtumat Loimaalla ja Kokemäellä on suunniteltu ennen kaikkea nuoria maa- ja metsätaloustilojen jatkajia varten – heidän tarpeistaan, heidän tulevaisuuttaan ajatellen.

Toivomme, että jokainen kävijä saa mukaansa paitsi käytännön hyötyä, myös inspiraatiota ja rohkeutta rakentaa omaa tulevaisuuttaan maataloudessa, 

summaa Kokemäen tilaisuutta järjestävä asiantuntija Annemari Viitamäki.

Pienet messut, suuret oivallukset – tukea tilanjatkajalle -minimessut Loimaalla ja Kokemäellä

Tiistaina 25.11.2025 klo 13-16 paikka Novida Loimaa, Hämeentien toimipiste

Keskiviikkona 26.11. 12-15 Saskyn Kokemäen toimipiste, liikuntasali