Puhelimet ovat myydyimpien Black Friday -laitteiden listalla selkeitä ykkösiä vuodesta toiseen, mutta kun katsotaan muita tuoteryhmiä, hittituote on ollut pitkään airfryer. Tämän vuoden uudeksi suosikiksi ennustamme robotti-imuria.

Tänä vuonna, aikaisempien vuosien tapaan, Black Friday-tarjouksesta hankitaan eniten erimerkkisiä puhelimia, kuulokkeita ja kelloja. Muista tuotteista robotti-imurit ovat nostaneet tasaisesti suosiotaan. Niitä on ollut markkinoilla jo pitkään, mutta ne ovat yleistyneet ja kehittyneet älykkäämmäksi erityisesti viimeisen kolmen vuoden aikana. Siivousta helpottavia robotti- ja varsi-imureita sekä Wet&Dry -tuotteita, jotka sekä imuroivat että moppaavat, hankitaankin nyt ahkerasti.

Vaikka airfryer on ollut Elisan verkkokaupassa myös vuoden 2025 aikana suosittu, on robotti-imurin mahdollista nousta tämän syksyn ykköshankinnaksi. Muita kiinnostavia tuotteita ovat Nintendo Switch 2 ja Playstation 5, joita hankitaan pukinkonttiin. Uutena tulokkaana listalle voivat nousta partyboksit ja karaokemikit. Moni suuntaa myös tietokonekaupoille Windows 10-käyttöjärjestelmän tuen päättymisen myötä.

Tänä vuonna televisioita on hankittu alkuvuonna HD-siirtymän takia. Ennustammekin, että Black Friday-tarjouksesta ostetaan nyt isompia ruutuja sekä panostetaan äänen ja kuvan laatuun, kuten soundbareihin ja OLED-teknologiaa hyödyntäviin malleihin. Moni päivittää nyt 5–10 vuotta vanhan television uuteen, sillä Smart TV -teknologia on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana.

Aiempien vuosien selvä hittituote on ollut airfryer. Vuosina 2023 ja 2024 suosituimpien tuotteiden listalta löytyivät myös hiustenleikkuukone, kiharrin, sähköhammasharja ja vedenkeitin. Suomalaiset kuluttajat hankkivatkin kampanjatarjouksella usein tarpeellisia kodin tuotteita. Black Friday on kiinnostanut myös nuorempia: DRM-LND-kännykkäkoristeiden suosio on ollut korkealla parina edellisvuonna, joten ne nousevat toplistalle todennäköisesti myös tällä kertaa.

Kauden suosikit 2025, ennuste:

  1. Robotti-imurit ja modernit varsi-imurit
  2. Airfryerit
  3. Partyboxit (karaokemikki + kaiutin -yhdistelmät)
  4. Pelikonsolit
  5. Hiustenhoitovälineet

Lisätiedot:
[email protected], 050 305 1605

Tietoa julkaisijasta

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä, ja missiomme on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus. Yli 140 vuoden kokemuksella tarjoamme vastuullisia ratkaisuita yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaallemme päämarkkina-alueellamme Suomessa ja Virossa, sekä kansainvälisesti yli 100 maassa. Suomessa Elisa on tietoliikennepalveluiden markkinajohtaja ja kansainvälisesti tarjoamme digitaalisia ohjelmistopalveluita. Elisan palveluksessa on yli 6 700 ammattilaista yli 20 maassa, 2024 liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Elisa Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. elisa.fi