Suomalaishyökkääjän anti ei vakuuta ruotsalaismediaa.
Ruotsalaislehti Aftonbladet on selvittänyt maan korkeimman jääkiekkoliigan SHL:n palkkoja.
Lehti on käynyt läpi kaikki pelaajat, joille on tuomittu viime ja tämän kauden aikana pelikiellon yhteydessä sakkorangaistus.
Sakkosummat on suhteutettu pelaajan palkkaan, joten sakkojen perusteella on mahdollista selvittää pelaajien ansiot.
Suomalaispelaajista Aftonbladet nostaa huonossa valossa esiin Luleån Eetu Koivistoisen.
– 210 000 kruunun kuukausipalkka, mutta hän on kyennyt tekemään vain yhden maalin, lehti kirjoittaa.
Summa vastaa noin 19 000 euroa.
Koivistoinen on pelannut tällä kaudella 18 ottelua, joissa hän on tehnyt varsin vaatimattomat tehot 1+5.
Koivistoinen ei ole joukkueensa ainoa suomalaispelaaja, jolla on vaikeuksia Ruotsin kentillä. Heikki Liedes on kerännyt 18 ottelussa vain yhden syöttöpisteen, vaikka hän on aiemmin pelannut SM-liigassa säännöllisesti yli 30 pisteen kausia.
Tahmeaa on myös Anton Levtchillä. Viime kaudella 35 pistettä tehnyt hyökkääjä on nyt saanut aikaan 20 ottelussa vain tehot 1+2. 17 ottelua pelannut puolustaja Kasper Kotkansalo on nollakerhossa.
Pistemiesten alavire heijastuu myös sarjataulukkoon, jossa keväällä mestaruuden voittanut Luleå viruu 11:ntenä.
Ruotsissa on toki positiivisempiakin suomalaistarinoita.
Aftonbladetin mukaan Janne Kuokkanen ansaitsee yli 300 000 kruunua eli noin 27 000 euroa kuussa, mutta Malmö Redhawks tuskin harmittelee suomalaiseen sijoittamiaan äyrejä. Kuokkanen on nakuttanut 15 ottelussa 4+12 pistettä.
Myös Frölunda pitänee Jere Innalaa noin 23 600 euron kuukausipalkkansa arvoisena. Täksi kaudeksi Göteborgiin palannut hyökkääjä on tehnyt 17 ottelussa tehot 7+5 ja on SHL-uransa parhaassa pistetahdissa.
Aftonbladet on haarukoinut sakkojen perusteella myös Linköping-puolustaja Mikko Kokkosen kuukausipalkan, noin 11 400 euroa. Peruspuolustaja ei ole tehnyt pisteitä kauden 12 ottelussaan.
Täksi kaudeksi Kärppiin palannut Tommi Tikka nautti viime kaudella HV71:ssä noin 27 000 euron kuukausipalkkaa ja nykyisin Sveitsissä pelaava Hannes Björninen Örebrossa noin 24 000 euron liksaa.