Alkukesän sade on kastellut kumpuilevan vaaramaiseman. Kapean hiekkatien päässä avautuu näkymä Sarajärvelle, jota halkoo maalattu tolpparivistö merkkinä rajavyöhykkeestä. Järven rannalla sijaitsee maatila. Talossa Juha Riekki katselee sukukirjaa ja näyttää kuvan Oskari-papastaan.
Oskari ja hänen vaimonsa Lempi Riekki perustivat tämän Pudaksen tilan heti sotien jälkeen. Heidän vanhetessaan tila siirtyi Juhan isälle Pentti Riekille, ja nyt Pudaksen tilan isäntänä on Juha.
Vuosikymmenten varrella nuori polvi muutti kylältä pois, ja tilat ja talot autioituivat. Asuttuna on säilynyt vain yksi, Pudas. Nyt näyttää siltä, että Juhan jälkeen tälläkään tilalla ei ole jatkajaa.
”Maaseutua ei saa elävöetettyä. Kun se kerran ajetaan alas, ylös sitä ei saa mitenkään. Se on männyttä”, Juha sanoo.
Sammuuko pian Riekin kylän viimeinenkin valo?
Onnellinen lapsuus maalla
Juha Riekki syntyi Kuusamossa kylmänä tammikuisena pakkasiltana vuonna 1968.
Juhan vanhemmat olivat maanviljelijöitä. Navetassa oli muuan mullikka, kymmenkunta lehmää ja naapurin navetassa joitakin lampaita.
Maataloustöiden ohella Juhan isä Pentti ja äiti Sisko Kyllikki tekivät myös metsurin töitä. Tuolloin oli harvinaista, että naiset tekivät metsätöitä.
”Kyllä se saha pysy äitinkin kourassa. Se päihitti mehtätöissä monet miehetkin.”
Kotona asuivat myös Juhan kaksi siskoa sekä Lempi-mummo ja Oskari-pappa. Etenkin Oskari oli nuorelle Juhalle tärkeä henkilö:
”Kun ukko ja muori olivat mehtätöissä, myö pappavainaan kanssa tehtiin kaikenlaisia pikkuhommia.”
Kalastus oli yksi Juhan mielipuuhista. Oskari-pappa ei tykännyt metsästää.
”Kai se varmaan sota-aikaan sai tarpeekseen, eikä ottannu torrakkoo kouraansa.”
Kesäksi naapurista haettiin joulusika, joka teurastettiin syystalvella. Pistoolimiehenä oli naapurin Jaska, jolle sattui kerran vahinko. Luoti hipaisi vain sian korvallista.
”Siinä meni sika eessä ja Jaska perässä.”
Joulupöytää koristi kuitenkin herkullinen kinkku.
Ala-asteen jälkeen koulu jatkui Kuusamon keskustassa. Runsaan 40 kilometrin matkan Juha kulki postiautolla. Koulupäivä matkoineen kesti lähes 10 tuntia.
Riekki tyhjeni
Vuosikymmenten mittaan elämä Riekin kylässä alkoi murentua. Raskas työ kotitiloilla ei innostanut nuorisoa jatkamaan. Leipää ja helpompaa elämää haettiin maalikylistä.
Kun väki väheni, kylän kiinteä yhteisöllisyys ja talkoohenki rapistuivat. Sanottiin, että Riekkiin saatu tie vei nuoret. Kotitiloille jäivät vain vanhukset. Ajan saatossa hekin muuttivat, osa kuoleman kautta kirkkomaahan, osa hoitolaitoksiin.
Juha kuitenkin jäi kotiinsa.
Maatilat vaativat kehittämistä ja nykyaikaistamista. Oskari-pappa ja Pentti-isä ymmärsivät uudistusten merkityksen ja kehittivät vuorollaan Pudaksen tilaa.
Tämä lisäsi entisestään nuoren Juhan mielenkiintoa maaseutua kohtaan. Juha haaveili nuorena maanviljelystä ja vähitellen alkoi varmistua, että Juhasta tulisi talon ainoana poikana tilan jatkaja.
Isännäksi
Juha kävi maatalousoppilaitoksen, toimi pari vuotta lomittajana, suoritti asepalveluksen ja pyörähteli Leila-kappaleen häävalssinaan.
Vuonna 1993 Juhasta yllättäen jo tulikin isäntä, kun Pentti-isälle sattui tapaturma.
”Isäukko putosi traktorista alas ja särki olkapäänsä.”
Alkoi vuoden mittainen sairausloma, joka jatkui tapaturmaeläkkeenä.
Nuori mies sai hoidettavakseen kahdenkymmenen lypsylehmän tilan hiehoineen ja lampaineen. Ensi alkuun Juha hoiti tilaa yhdessä äidin kanssa aprillipäivään 1995, jolloin äiti siirtyi syrjään tilan hoidosta. Silloin Juha jatkoi tilan hoitamista yhdessä puolisonsa kanssa.
Saappaat olivat suuret, mutta kunnialla Juha niillä asteli.
Kovan kasvun vuodet
Alkoi pihanavetan laajennus. Lypsylehmäpaikkoja lisättiin, lypsykoneet uudistettiin. Läheiseen Kelkkasaareen, rajavyöhykkeen tuntumaan, rakennettiin 200-paikkainen mullinavetta.
”Kylillä kuiskittiin, että Jussi rakentaa niin suurta navettaa, että rajavyöhykettäkin jouvutaan siirtämään.”
Karjan lisäksi tilalla oli nurmiviljelmä, josta saatiin rehu eläimille. Peltoa vuokrattiin ja sitä tehtiin lisää.
Lisäksi Juhalle tarjottiin vasikoiden alku- ja välikasvatusta. Tähän oli oiva paikka Kuusamossa Raatesalmen lakkautettu maatalousoppilaitos. Navettaan tehtiin mittavat muutostyöt ja sinne asettui kasvatukseen 300 vasikkaa. Tämä vaati yhden päätoimisen työntekijän.
”Se on pirullinen kierre. Kun isontaa karjaa, pitää isontaa peltoa ja pitää lisätä koneita ja vehkeitä. Se oli pakko. Pikkuvehkeillä sitä ei pärjää.”
Nyt hoidettavana oli yhteensä 650 vasikkaa ja mullikkaa. Pohtimiseen ei ollut aikaa.
Kuitenkin Juha muistaa vielä hyvin Lempi-mummon sanat:
”Muista Jussi, työt ei tekemällä lopu, mutta sinä loput.”
Työpäivät venyivät pitkiksi. Runsaan 40 kilometrin matka traktorilla Raatesalmelle kaksi kertaa päivässä, eläinten hoidot ja talviöinä kylän teiden linkoukset kuluttivat vuorokaudesta tunnit. Yöunet jäivät vähiin.
Vauhti oli kova ja työtä paljon. Taakkaa lisäsi myös avioero.
Kustannukset kohosivat, maksettavaa tuli paljon ja tilan kannattavuus kyseenalaistettiin.
Vaihtoehtoja oli vähän. Tilan myyminen, jonka myötä Juhalta olisi mennyt koti, työ ja toimeentulo. Myös Juhan vanhemmat olisivat menettäneet kotinsa, koska he asuivat tilalla yhdessä Juhan kanssa.
Toinen vaihtoehto oli iso pankkilaina. Kyyneleet silmissä Juha toistaa äidin sanat:
”Sinä Jussi et koskaan selevii tuommoisesta laskusta.”
Pankkilaina tuli, ja Juha jatkoi tilan pitämistä.
Kilpajuoksu kuoleman kanssa
Juha Riekki jäi hoitamaan tilaa yksin, kunnes koitti kohtalokas päivä.
Joulukuussa 2016 Raafaelin päivänä Juha oli siirtämässä mullikoita teurasautoon. Yksi mullikoista oli lähdöstä eri mieltä ja loikkasi Juhan pitämää siirtolevyä vasten talloen 750 kilon painollaan Juhan jalkoihinsa.
Juhan polvi loukkaantui vaikeasti, ja vamma tuli vaatimaan useita leikkauksia.
Loukkaantumisen jälkeen tilaa hoiti ensimmäisen vuoden ajan lomittaja. Seuraavat kolme vuotta Juhalla oli osakuntoutustuki, ja tilalla oli edelleen lomittaja.
Kolmannen leikkauksen jälkeen 2020 helmikuisena iltana Juha tunsi vointinsa huonoksi. Jalat eivät pitäneet enää päällä, ja mies soitti itselleen ambulanssin. Alkoi kilpajuoksu kuoleman kanssa.
Polvesta lähti vatsaa kohden paksu punainen juonne. Ambulanssissa mitattiin verenpainetta, joka huiteli hurjissa lukemissa.
Kuusamon terveyskeskuksessa CRP-testi näytti 350 mg/l. Tulos on merkki erittäin vakavasta tulehduksesta tai infektiosta.
Matka jatkui Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tilanne oli kriittinen. Juhalla oli verenmyrkytys, ja sairaalabakteeri oli alkanut jäytää Juhaa sisältäpäin.
Bakteeri eteni kovaa vauhtia kohti vatsan seutua ja tuhosi edetessään ihonalaista kudosta.
Antibiootit eivät purreet bakteeriin. Leikkauksilla poistettiin kuollutta kudosta ja etsittiin tuhoutuneen ja terveen kudoksen rajaa, johon bakteerin leviäminen saataisiin pysähtymään.
Viikon aikana Juhalle tehtiin seitsemän leikkausta. Leikkauksien aikana häneltä poistettiin suuri osa vatsan kudoksia, tehtiin ihonsiirtoja ja suolistoon avanne.
Viikkoja kestäneen teho- ja osastohoidon jälkeen Juha viimein kotiutettiin.
Muistona tuolta käynniltä on edelleen jalassa oleva polvituki, ammottava kudospuutos vatsanseudussa ja voimakkaat särkylääkkeet.
Kaikki on nyt hyvin
Juha asuu edelleen Riekissä odotellen polven neljättä leikkausta. Sen aika ei ole vielä. Suolistoon tehty avanne on poistettu.
Karjatilan Juha on muuttunut nurmitilaksi. Viimeiset mullikat läksivät teurasautoon lokakuussa 2024. Asiat pankin kanssa on selvitetty.
”Talo on nyt minun.”
Kylä on autioitunut, talojen katot alkavat sammaloitua, asukkaat ovat muuttaneet pois. Vain jokunen kesäasukas käy kylässä. Valoja naapureista ei enää näy.
Kuusamon kaupungin valot maalaavat kaukaista taivaanrantaa pimeinä öinä. Nuo valot houkuttelevat myös Juhaa luokseen, sillä kaupungissa asuu Juhan pitkäaikainen ystävätär.
Päätöstä ei ole vielä tehty, muuttopäivää ei sovittu.
”Katsotaan”, pohtii kylän viimeinen asukas Juha Riekki.