Thorntonia syytetään varkaudesta.
Entinen Real Housewives of Potomac -tähti Mia Thornton pidätettiin keskiviikkona Hartsfield-Jacksonin kansainvälisellä lentokentällä Atlantassa, TMZ uutisoi.
Poliisin mukaan Thorntonia syytetään varkaudesta. Hänen väitetään vieneen noin 11 000 dollarin edestä tavaraa kalustetusta vuokra-asunnostaan.
Thornton muutti pois asunnostaan viime kuussa. Poliisi kertoo, että hän otti huonekalujen lisäksi mukaansa muun muassa television.
Huoneiston omistaja teki asiasta rikosilmoituksen ja kertoo Thorntonin muuttaneen pois asunnosta keskellä yötä ja ilmoittamatta aikeistaan.
Thornton kertoi viime huhtikuussa jättävänsä Real Housewives of Potomac -sarjan neljän kauden jälkeen ja muuttavansa Atlantaan.
– Seuraava luku on täynnä jännittäviä mahdollisuuksia ja odotan innolla, että voin ottaa teidät kaikki mukaan matkalle. Suuria asioita on tulossa, hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa tuolloin.