Matias Niemi julkaisi videon, jolla kertoo jääneensä ilman rahojaan.
Somevaikuttaja Matias Niemi kertoi torstaina Instagramissa ettei ole saanut ottelupalkkiotaan F2F Eventin nyrkkeilyillasta, jossa hän löi syyskuun lopulla Jere Karalahden.
Niemi sanoo videollaan, että häntä varoiteltiin ”lukemattomia kertoja”, että näin voi käydä. Hän kuitenkin luotti tapahtumajärjestäjiin.
Hän myös toteaa, että palkkion saamattomuus ei edes harmita häntä vaan ”lähinnä naurattaa”.
Niemi ja Karalahti kohtasivat shownyrkkeilyssä tapahtuman pääottelussa. Niemi voitti ottelun kaikin tuomariäänin.
Tapahtuman markkinoinnista vastannut Omos Okoh sanoi myös sosiaalisessa mediassa jääneensä ilman palkkioitaan.
IS ei torstaina tavoittanut tapahtuman promoottoria Arslan Khataevia puhelimitse.
IS ei torstaina tavoittanut myöskään Amin Asikaista, joka otteli tapahtuman toisessa pääottelussa Timo Lainetta vastaan. Asikainen kertoi perjantaiaamuna Iltalehdelle, että hän on saanut rahansa sovitusti.
F2F Eventin verkkosivut eivät torstain jälkeen ole toimineet, ja jäljellä on enää 404-virheilmoitus.
Khataevin ensimmäinen F2F-tapahtuma vuonna 2024 jäi tappiolle. Tilavuokria oikeusteitse F2F Events Oy:ltä karhunnut kauppakeskus Tripla jäi ilman rahojaan.