Volodymyr Zelenskyin Ukraina joutuu rintaman lisäksi käymään taistelua olemassaolostaan neuvottelupöydässä. Tärkeimmästä ystävästä on tullut julma painostaja, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Volodymyr Zelenskyin on jälleen kerran hallittava koetellut hermonsa. Nyt uhkana on Venäjän ohjusten lisäksi Yhdysvaltain sanelu.
Parin viime päivän aikana julki tulleet tiedot Yhdysvaltain ja Venäjän ”rauhanneuvotteluista” ovat olleet Ukrainalle kauhistus. Aluemenetysten lisäksi Ukraina joutuisi pienentämään armeijaansa ja unohtamaan Nato-jäsenyyden.
Ukraina olisi tästä eteenpäin Venäjän armoilla. Venäjä pystyisi aina sanomaan viimeisen sanan Ukrainan sisäisistä asioista. Venäjää sitoisivat vain paperilla annetut vakuutukset.
Toisin kuin Venäjä toivoi aloittaessaan sodan liki neljä vuotta sitten Ukrainan itsenäisyys säilyisi ainakin toistaiseksi. Muuten Venäjä saisi mitä haluaisi.
Financial Timesin tietojen mukaan Yhdysvallat vaatii Ukrainalta sopimuksen hyväksymistä ensi viikon torstaihin mennessä.
Ukrainan presidentti Zelenskyi ilmoitti, että ”emme tee teräviä kannanottoja” asiassa. Hän toki ilmaisi epäilyksensä Venäjän rauhantahtoon.
Miksi Zelenskyi ei vain heitä sopimusta suoraan roskakoriin ja ilmoita jatkavansa taistelua Euroopan tuella?
Jos haluaa vaikuttaa asioihin pitää istua pöydässä. Zelenskyi pyrkii pitämään Ukrainan paikan pöydän laidalla. Kortteja siinä pitää kuitenkin käsissään presidentti Donald Trumpin hallinto.
Yhdysvallat voisi olla toimittamatta aseitaan ukrainalaisille edes eurooppalaisten maksamana. Se voisi katkaista tiedusteluyhteistyönsä. Sen jälkeen Ukraina olisi sokea sille, mitä rintamalinjan takana tapahtuu. Siirryttäisiin hetkessä satelliittiajasta kaukopartioiden aikaan.
Yhdysvallat voisi lieventää Venäjälle asettamiaan pakotteita tai olla yksinkertaisesti valvomatta niitä.
Tämä olisi kuitenkin jopa piittaamattoman Trumpin kannalta hyvin rumaa ja noloa. Se jättää Zelenskyille pienen pelivaran vielä tinkiä joitain myönnytyksiä Ukrainalle.
Zelenskyi on pelissä mukana, koska on pakko.
Zelenskyi kertoi myöhään torstaina keskustelleensa Suomen presidentin Alexander Stubbin kanssa. Stubb on ollut tärkeä mies, kun Eurooppa on yrittänyt pitää Yhdysvaltoja Ukrainan tukena. Kesän lopulla hän matkusti yhdessä Euroopan isojen maiden johtajien kanssa Washingtoniin tapaamaan Trumpia.
Tuolloin Eurooppa hengähti liian aikaisin. Parin viime päivän uutiset kertovat, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat salaa jatkaneet juuri Euroopan pelkäämän kaltaisen sopimuksen valmistelua.
Euroopallekin ollaan sanelemassa suoria ehtoja. Tehtäisiin jonkinlainen ”hyökkäämättömyyssopimus”, johon myös sen olisi sitouduttava. Nato ei enää laajenisi.
Venäjän jäädytetyistä rahoista osa käytettäisiin Ukrainan jälleenrakentamiseen, mutta eurooppalaiset eivät niistä pääsisi päättämään. Yhdysvaltalaiset sen sijaan pääsisivät rahastamaan jälleenrakennuksella.
Perjantai on Euroopan pääkaupungeissa voimattoman raivon päivä.