19.11.202519:15

Taloudelliset perusteet Suomen liittymiselle rahaliittoon olivat mikrotaloudelliset hyödyt ja rahataloudellinen vakaus. Ongelmana nähtiin heikompi kyky sopeutua Suomea koskeviin epäsymmetrisiin shokkeihin.

Mikrotaloudelliset hyödyt ovat totta, vaikka suuruutta on vaikea arvioida. Kansalaiset ja pk-yritykset pitävät mahdollisuutta käyttää samaa rahaa koko euroalueella selvänä etuna. Nordean siirtyminen Ruotsista Suomeen perustui ilmeisesti ratkaisevasti euroalueella toteutettuun yhdenmukaiseen sääntelyyn ja valvontaan. Euroalueen maiden osuuteen ulkomaankaupassa yhteiseen rahaan siirtyminen ei toisaalta näytä vaikuttaneen.

Rahataloudellisesta vakautumisestakin on hieman näyttöä. Efektiivinen valuuttakurssi on euroaikana ollut Suomessa vakaampi kuin Ruotsissa. Korkotason vaihtelussa tai inflaatiovauhdissa ei ole ollut suurta eroa.

EKP:n rahapolitiikan sopivuus Suomelle on sen sijaan kyseenalaisempi. Valuuttakurssin joustamattomuus hidasti 2010-luvun alussa sopeutumista Suomea kohdanneisiin shokkeihin, toisin sanoen Nokian kännyköiden ja painopaperien korvautumista uudella tuotannolla. Kurssin joustamattomuus edeltävinä buumivuosina todennäköisesti myös myötävaikutti kilpailukykyä rapauttaneisiin palkankorotuksiin.

Uusi ongelmallinen tilanne syntyi Venäjän hyökkäyssodan myötä. Rahapolitiikka kiristyi selvästi vuosina 2022–2023 inflaation taltuttamiseksi. Tässä EKP onkin onnistunut hyvin. Inflaatio on palautunut 2 prosentin tienoille ilman isoja tuotannonmenetyksiä. Niin sanottu tuotantokuilu on euroalueella jäänyt pieneksi. Suomen tilanteeseen rahapolitiikan kiristäminen sopi huonommin. Inflaatio on ollut hitaampi, kasvu heikompaa ja tuotantokuilu selvästi suurempi kuin euroalueella.

Ongelmaa on kärjistänyt Suomessa tyypillinen mutta euroalueella poikkeuksellinen luottokorkojen sidonnaisuus lyhyisiin markkinakorkoihin. Tämän vuoksi sekä kotitalouksien että pk-yritysten korkorasitus nousi kiristysvaiheessa muuta euroaluetta rajummin.

Korkorasituksen suuri vaihtelu on aito ongelma.

Rahaliitosta eroamista ei kannata haikailla, mutta on tärkeää huolehtia sen varjopuolien hallitsemisesta. Yksi asia on palkkajoustavuus. Kustannuskilpailukyky ei ole nyt ongelma, mutta sellaisen syntyminen pitää välttää jatkossakin. Työmarkkinoiden pelisääntöjen muutokset lisäävät onneksi luottamusta joustavuuden lisääntymiseen.

Finanssipolitiikan kyky puskuroida epäsymmetrisiä shokkeja on kyseenalaisempi. Automaattiset vakauttajat ovat Suomessa vahvoja, mutta julkisen talouden heikko tila heikentää päätösperäisen elvytyksen mahdollisuuksia. Tämä on tärkeä peruste alentaa velkatasoa.

Luottokorkojen sidonnaisuutta lyhyisiin korkoihin olisi myös hyvä voida vähentää. Vaikka lainanottajat ovat pitkän ajan keskiarvona hyötyneet euribor-sidonnaisista koroista, korkorasituksen suuri vaihtelu on aito ongelma. Viranomaisten olisi syytä miettiä, miten tätä vaihtelua voidaan parhaiten pienentää.

Kirjoittaja on ekonomisti ja vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa.