TRAIN DREAMS
Ensi-ilta: 21.11.2025 (Netflix)
Alkuperäisnimi: Train Dreams
Ohjaus: Clint Bentley
Käsikirjoitus: Clint Bentley & Greg Kwedar
Pääosissa: Joel Edgerton, Felicity Jones, Clifton Collins Jr., Kerry Condon & William H. Macy
Pituus: 102 minuuttia
Ikäraja: K12
Sing Sing -elokuvasta kolme Oscar-ehdokkuutta napanneet Clint Bentley ja Greg Kwedar jatkavat yhteistyötään Train Dreams -elokuvalla, joka perustuu Denis Johnsonin saman nimiseen, vuonna 2002 alkuperäismuodossaan The Paris Review -lehdessä ja vuonna 2011 kirjana julkaistuun pienoisromaaniin.
Kaksikko vastasi yhdessä Sing Singin käsikirjoituksesta, Kwedarin toimiessa ohjaajana. Train Dreamsin käsikirjoitus on myös heidän yhteistyötään, mutta nyt ohjaajanpallille istahtaa Bentley.
Train Dreams on vasta toinen Bentleyn täyspitkä ohjaustyö. Sen perusteella hän kiilaa yhteistyökumppaninsa ohi. Jo omaelämäkerrallisella Jockey-elokuvallaan (2021) vakuuttanut Bentley on ohjannut uskomattoman kauniin, runollisen ja syvältä riipaisevan elokuvan. Train Dreams on silkkaa tunnetta, tunnelmaa ja vuoden parhaimpia amerikkalaiselokuvia.
Jättimäisiä teemoja yhden pienen ihmisen kautta käsittelevässä elokuvassa vaikutteet näkyvät ilmiselvästä Terrence Malickista alkaen. Bentley löytää silti Train Dreamsilla oman tyylinsä. Käsikirjoittajakumppani Kwedarin lisäksi mukana on myös Jockeyn kuvannut Adolpho Veloso, jonka virtuoosimainen ote herättää visuaalisen runon eloon.
Train Dreamsin tarina on simppeli, toteutus puolestaan jotain aivan muuta. Bentley näyttää, kuinka ohjata kunnianhimoista, ylitsevyöryviä tunteita tarjoavaa fiilistelyä. Ainakin osittain slow cinema -kategorian elokuva näyttää genrelle poikkeuksellisesti Bentleyn olevan myös osaava näyttelijöiden ohjaaja. Usein tunnelma tarinan edellä etenevät elokuvat keskittyvät pelkästään näyttämään mahdollisimman komeilta.
Kuva: BBP Train Dreams. LLC. © 2025.
Näyttelijäkaartista irti lumoavat roolisuoritukset
Train Dreams sai maailmanensi-iltansa jo viime tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla. Levitysoikeudet osti valitettavasti Netflix, joka toi elokuvan rajoitettuun teatterilevitykseen pari viikkoa sitten USA:n lisäksi vain Kanadassa, Saksassa, Brasialiassa, Irlannissa ja Saksassa.
Suoratoistopalvelun loppuvuoden Oscar-täkyt kuten Frankenstein ja A House of Dynamite nähtiin valkokankailla normityyliin myös monissa muissa maissa.
Suomessa Netflix-leffat eivät ole päässeet teatterilevitykseen enää moneen vuoteen. Train Dreamsin kohdalla se on liki rikollista toimintaa, vaikka elokuva lumoaa kotisohvaltakin katsottuna.
Train Dreams kertoo yhden tavallisen miehen tarinan vuodesta 1917 vuoteen 1968. Joel Edgerton esittää pääosin 1920-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuvassa elokuvassa raskaan fyysisen työn raataja Robert Grainieria, metsätyöntekijää ja rautatienrakentajaa. Perheestään pahimmillaan kuukausia erossa oleva juureton mies on orpo, jonka kirkkaimpiin lapsuusmuistoihin kuuluu yli 100 kiinalaisperheen väkivaltainen häätö kaupungista.
1900-luvun alussa maailma muuttuu hurjaa vauhtia, villin lännen ollessa jo valloitettu. Train Dreams on yhtä aikaa äärimmäisen eeppinen ja ihmillisen intiimi yhden miehen elämäntarina. Washingtonin ja Idahon lumoavan kauniin luonnon keskellä kuvattu elokuva alkaa toisella väkivallanteolla, jossa ihminen murhataan kylmäverisesti.
Tapaus jää kummittelemaan Robertin mieleen hänen loppuelämäkseen.
Maahanmuuttajien maan infraa rakentavien työläisporukoiden keskellä Robert on vähäsanainen ja vaimostaan Gladysista (Felicity Jones) erossa ollessaan yksinäinen mies.
Aviopari rakentaa vaatimattoman mökin Meadow Creekin pikkukylän lähettyville. Köyhä elämä ei ole helppoa, mutta idyllisissä maisemissa villinä kasvavien kukkapeltojen ja puron viereen pykätyssä talossa on kaikki tarvittava.
Kuva: BBP Train Dreams. LLC. © 2025
Koko elämän kauneus ja karmeus
Kaksikolle syntyy Kate-tytär, joka kasvaa Robertin työkeikkojen aikana niin vauhdilla, että taapero tuntuu hänestä aina kotiin palatessa liki eri ihmiseltä. Torpassa asuu silti rakkaus. Se on paljon muutakin kuin romanttista yhdessäoloa, vaikka ohjaaja alleviivaa aluksi liki sokerillisilla montaaseilla pariskunnan simppeliä eloa kuvankauniin luonnon keskellä.
Pienistä asioista nauttivien ihmisten yhteistä onnea korostaa The National -bändistä tutun Bryce Dessnerin americanaa ja juurimusiikkia klassiseen sekoittava hellävarainen score. Puunhakkaajan tarina menee väkisin ihon alle. Mukana on kirjaimellisesti koko elämä kaikkien kauneuksien ja karmeuksien kera.
Robert kohtaa tragedian Kate-tyttären ollessa vain muutaman vuoden ikäinen. Pääosin kronologisesti etenevä elokuva leikkaa jatkuvasti mukaan välähdyksiä ja muistoja menneestä. Äärimmäisen vaarallisen rautatienrakentamisen ja sitä tekevien ihmisten kuvauksena Train Dreams on realistinen, mutta unenomaiset visuaalit tuovat mukaan hitusen maagista realismia. Yliluonnollista kohti kurottavat kuvat ovat Robertin pään sisällä.
Bentleyn ja Kwedarin käsikirjoitus laajentaa fiksusti kirjan sivuosahenkilöitä. Esimerkiksi pikkukylän kauppias ja Robertin ystävä Ignatius Jack (Nathaniel Arcand) ja Yhdysvaltain metsäpalvelun työntekijä Claire (Kerry Condon) täydentävät päähenkilön aidoksi ihmiseksi.
Robert ei paljoa puhu, mutta kuuntelee muiden asioita aidon kiinnostuneena, ainakin silloin kun heillä on jotain tähdellistä sanottavaa. Vain 20 minuutin verran ruutuaikaa saavan William H. Macy esittämän Arn Peeples -räjähde-ekspertin vaikutus tuntuu läpi koko leffan. Metsätyökonkari pönkittää syvällisillä mietteillään tarinan osaksi Yhdysvaltain historiaa.
Mukana on myös nimetön ja kasvoton, omnipresenssin oloinen Will Pattonin kertojaääni. Keskustelut, kertomukset ja kaikesta muusta irrallinen päähenkilön syvimpiä mietteitä avaava Patton puhuvat Train Dreamsin raskaan työn raatajan osaksi aitoa Amerikkaa. Rapakon toisella puolella riehuva ensimmäinen maailmansota asettuu osaksi pienen ihmisen tarinaa yhtä luontevasti kuin menneestä tapahtumahetkeen yhä vaikuttavan sisällissodan muistot.
Kuva: BBP Train Dreams. LLC. © 2025
Mestarillinen Joel Edgerton
Australialaisnäyttelijä Joel Edgerton kuuluu samaan kastiin kuin esimerkiksi Gary Oldman, Michael Shannon tai edesmennyt Philip Seymour Hoffman. Hän loistaa joka roolissaan ja kehnommissakin elokuvissa. Edgertonin lukuisista upeista rooleista Train Dreamsin pääosa on kahden katsomiskerran perusteella hänen uransa parhaimpia.
Näyttelijä tekee hankalan roolin ihailtavan helpon oloisesti. Pitkiä aikoja puhumatta olevan miehen kaukaisuuteen kohdennettu katse sisältää koko tunteiden kirjon, pakahduttavasta ilosta kaiken alleen jyräävään suruun. Robert on mikroeleineen ja -ilmeineen kuin ympäröivä todellisuus ihmismuodossa. Hahmon vanhetessa Edgerton ei tarvitse kasvoilleen kilon lateksikerrosta. Tietysti mies on maskeerattu itseään vanhemmaksi. Itseään toistava arki, hetkessä kuluvat vuodet ja onnelliset hetket näkyvät suoraan hänen silmistään.
Edgerton on kertonut ihastuneensa aikoinaan kirjaan ja halunneensa ohjata itse sen pohjalta elokuvan. Johnsonin teoksen oikeudet oli jo myyty, mutta yli kymmenen vuotta myöhemmin ohjaaja Bentely tarjosi roolia Edgertonille.
Pääosaan on elokuvan jälkeen hankala kuvitella ketään muuta.
Train Dreamsista tekee mestarillisen sen yksinkertainen toteutustapa. Henkeäsalpaavan kauniista luontokuvista ja teknisestä taituruudesta huolimatta elokuva ei briljeeraa tai manipuloi. Ääripäästä toiseen heittelevien tunnetilojen tarkoitus ei myöskään ole shokeerata.
Kuva: BBP Train Dreams. LLC. © 2025
Jätät jäljen
Train Dreams on täynnä nostalgisia kuvia, joiden ansiosta tekisi mieli muuttaa keskelle metsää askeettiseen mökkiin. Kertomus ei silti romantisoi mennyttä maailmaa. Kaiken keskiössä on ihmisyys ja ihmiselon tarkkailu empatia edellä.
Sadan vuoden taakse sijoittuvan tarinan teemat ovat relevantteja tänäkin päivänä. Jokainen jättää jonkin sortin jäljen, ihmiselon pienuudesta huolimatta. Maailma ja ympäröivä todellisuus muuttuvat jättimäisin loikin. Kirveen korvaa moottorisaha. Höyryveturille rakennetun puusillan tilalle tulee teräksestä ja betonista rakennettu moottoritiesilta.
Vanha Robert näkee näyteikkunassa televisiosta avaruuslennon, muttei soita elämänsä aikana ainuttakaan puhelua. Silti kaltaisensa uudisraivaajan merkitys maailmanhistoriassa on todennäköisesti tärkeämpi kuin uusinta versiota generatiivisesta tekoälystä tällä hetkellä työstävän.
Ohjaaja Bentleyn käsissä hankalan abstrakti lähdemateriaali muuttuu luontevasti mahdollisimman elokuvamaiseen muotoon, jossa juoni pysyy toissijaisena. Maailman ja ihmiselon ihmettely on runollisuudessaan käsinkosketeltavaa.
Kehnomman käsikirjoittajan, kuvaajan ja ohjaajan käsissä Train Dreams -kirja olisi kääntynyt helposti siirappisen pateettiseksi paisutteluksi. Kännykkää leffaa katsoessaan räpläävien versiossa musiikki raikaisi kertoen mitä tuntea ja pääosassa olisi todennäköisesti joku Tom Hanksin kaltainen keskinkertainen, aina itseään esittävä stara.
Kuva: BBP Train Dreams. LLC. © 2025
Pieni elämä, elämää suurempi elokuva
Train Dreams ei ole vaikea elokuva. Se vaatii oikean mielentilan ja täyden huomion viedäkseen mukanaan. Narratiivi on suoraviivainen, mutta elokuvan eri tunteiden paino jyrää väkisin alleen. Teosta on turha yrittää analysoida katsomisen aikana, vaan sen kyytiin täytyy vain hypätä.
Ihmisen elämä löytyy näennäisten massiivisten tai mukamas erityisten kokemusten välistä.
Train Dreams on The Brutalistin ohella vuoden komeimpia elokuvia. Sen joka kuvan voisi kehystää seinälle. Suurilta osin luonnonvalossa kuvattu teos tuntui kaikessa arkisuudessaan erityisesti toisella katsomiskerralla joltain elämää suuremmalta.
Lopputekstien rullatessa soimaan lähtee Bryce Dessnerin säveltämä ja Nick Caven sanoittama nimikkokappale, jota jää kuuntelemaan suu auki ja posket märkänä. Myös Cave on kertonut Johnsonin kirjan olevan yksi lempiteoksistaan.
Train Dreams -kappale on tunnelmaltaan täydellinen lopetus vuoden parhaimpiin elokuviin kuuluvalle mestariteokselle. Klikatkaa mieluummin kappale käyntiin kuin alempana oleva traileri, joka yrittää myydä elokuvan perinteisenä draamana.
