Vakavasti allergisen elämä on jokapäiväistä pohdintaa arkisten asioiden uhista ja mahdollisuuksista, kirjoittaa toimittaja Anu Jylhä.
“Emme kuitenkaan voi täysin varmasti luvata, etteikö ruoka saattaisi sisältää…”
Lause, joka vie ilon jokaiselta ravintolakokemukselta. Joka kerta, kun syön ravintolassa, tilaan pullan kahvilasta tai nautiskelen jäätelökioskin tötteröstä kesäkuumalla, en voi olla täysin varma, jääkö makuelämys viimeiseksi.
Aina on vaara, että maapähkinän tai jonkin pähkinän proteiini eksyy annokseeni aiheuttaen anafylaktisen reaktion.
Ravintoloiden menujen alalaidoissa yleensä iloisesti ilmoitetaan, että henkilökunnalta saa apua allergioita koskevissa kysymyksissä. Lähes poikkeuksetta apu silti tarkoittaa samaa kuin toteamus mahdollisesta kuolemanvaarasta.
Hiljattain yritin saada pitkälle mannertenväliselle lennolle itselleni aterian, joka ei varmuudella sisältäisi pähkinää. Asiakaspalvelusta selvisi, että voisin kyllä esimerkiksi saada intialaisittain maustettua kasvisruokaa tai kasvisruokaa ilman juureksia (jain-ruokavalio), mutta varmasti pähkinätön ateria on mahdottomuus. Toisessa lentoyhtiössä pähkinätön ateria kuuluu vain business-luokan lippuihin.
Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi palkokasveihin nimestään huolimatta lukeutuva maapähkinä on yksi yleisimmistä allergiaa aiheuttavista ruoka-aineista.
”
En ole koskaan maistanut Fazerin sinistä suklaata.
Vastoinkäymisiä on muitakin. Eräässä helsinkiläisessä ravintolassa olin juuri syönyt ruokaani muutaman haarukallisen, kun tarjoilija ryntää kertomaan, että kastikkeessa onkin pähkinää. Tiputan haarukan lautaselle. Tarjoilija kysyy hädissään: Soitanko ambulanssin?
– Kyllä kiitos, vastaan samalla, kun eletty elämä juoksee silmieni edessä.
Lopulta selvisi, että kastikepurkissa olikin lukenut tuotteen saattavan sisältää pähkinää. Sillä kerralla päivystys ei kutsunut.
Allergioitani hoitanut ihotautilääkäri tiesi omien asiakkaidensa tarinoihin pohjaten kertoa, että ravintola-alan ammattilaisten tiedot allergioista voivat olla yllättävän heikolla tolalla. Ei välttämättä tiedetä, mitkä ruoka-aineet voivat aiheuttaa vakavaa allergiaa.
Myös asenteet vaihtelevat. Kun mainitsen allergioistani tarjoilijoille, ajoittain vastaanotto on jopa kireä.
On myös totta, että jos jokin ruoka saattaa sisältää allergisoivaa ainetta, todennäköisyys sille, että se sitä todella sisältäisi, voi olla häviävän pieni. Eräässä ravintolassa minua varoitettiin asiasta, koska astioissa, joissa ruokani valmistettaisiin, on todennäköisesti joskus ollut pähkinää.
Jos lueskelet kaupassa esimerkiksi keksipakettien kylkiä tai jäätelöiden ja suklaalevyjen kääreitä, huomaat että suurimmassa osassa niistä varoitetaan tuotteen saattavan sisältää pähkinöitä, vaikka itse tuotteella ei olisi mitään tekemistä niiden kanssa.
Saattaa sisältää ei siis itse asiassa kerro yhtikäs mitään. Allergikko ei voi koskaan olla täysin varma, millä perusteella lause on lätkäisty elintarvikepakkauksen kylkeen. Onko kyseessä oman nahan suojelu vai aidosti mahdollisuus, että tuote sisältää mainittua ainesosaa?
Siksi olenkin kiitollinen niille jokaiselle – lukumääräisesti hyvin harvalle – ravintolalle tai elintarvikevalmistajalle, jotka pystyvät lupaamaan täyden allergeenittomuuden.
Arkielämä on allergikoille jokapäiväistä trapetsitaiteilua sen kanssa, haluaako vaarantaa terveytensä tai kenties henkensä. En ole esimerkiksi koskaan maistanut supisuomalaista Fazerin sinistä suklaata. Sen sijaan lähes joka kerta ravintolassa syödessäni otan harkitun riskin. Haluan yrittää nauttia tavallisista asioista, vaikka ajatus kuolemanvaarasta kuumottaa jossain takaraivossa.
Pitääköhän adrenaliinikynäni minut ambulanssin tuloon asti hengissä?