Aerobicin maailmanmestarin maailma järkkyi raiteiltaan uran päättymisen jälkeen. Nyt hän kertoo, kuinka löysi valon tunnelin päästä.
23.11. 7:11
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Entinen aerobicin maailmanmestari Irina Matilainen-Tuokkola, 41, kertoo syvästä masennuksestaan, joka alkoi vuoden 2011 jälkeen.
Masennuksen taustalla olivat äidin kuolema, muutot ulkomaille, lasten syntymät ja urheilu-uran päättyminen.
Matilainen-Tuokkola on toipunut hitaasti muun muassa luonnon, kynttilöiden ja yrittäjyyden avulla.
Vaikeimmista vuosista Irina Matilainen-Tuokkola, 41, ei muista juuri mitään.
Sen hän muistaa, että ärsyyntyi helposti, jos lapset olivat kovin äänekkäitä. Senkin hän muistaa, että saattoi kyllä aamulla ryhtyä töihin mutta väsy tuli nopeasti, ja sänky kutsui.
Hämärää sen sijaan on, mitä minäkin vuonna tapahtui.
Jyväskyläläinen Matilainen-Tuokkola voitti aerobicin maailmanmestaruuden vuonna 2011. Elämä mullistui, kun hänen äitinsä kuoli pian mestaruusjuhlien jälkeen.
Seuraavaan kahdeksaan vuoteen mahtuivat lisäksi kahden lapsen syntymä, avioliitto, ammatteihin (liikuntatieteen maisteri 2012 ja auktorisoitu personal trainer 2018) valmistumiset, yhtiön perustaminen sekä ulkomailla vietetyt vuodet, kun aviomies Pekka Tuokkola pelasi ammatikseen jääkiekkoa muun muassa Venäjällä, Itävallassa ja Italiassa.
Noihin vuosiin mahtuu myös sairastuminen syvään masennukseen.
– Tytär oli kovin itkuinen vauvana. Olimme silloin Itävallassa 2015, ja minulla ei ollut mitään tukiverkkoa. Saattoi olla, että kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Itkin ja työntelin itkuista vauvaa kärryissä kaupungilla.
Matilainen-Tuokkola on aina ollut kova suorittaja, joka on vaatinut itseltään paljon. Koulussa hänellä oli vaikeuksia oppia uutta, koska hän kärsi lukihäiriöstä.
Lukeminen ja kirjoittaminen olivat vaikeaa. Hän piti itseään tyhmänä.
Maailmanmestaruuden jälkeen vuonna 2011 Matilainen-Tuokkola lopetti kilpaurheilun, ja masennusoireet alkoivat puskea päälle toden teolla. Hän oli väsynyt ja itkuinen. Käänne huonompaan tapahtui 2017, kun Pekka Tuokkola lähti Italiaan pelaamaan ja Matilainen-Tuokkola jäi lasten kanssa Suomeen.
– Olin ihan rikki. Harkitsin psykoterapeutille menoa mutta se tyssäsi siihen, että prosessi oli kankea. Olisi pitänyt käydä sairaanhoitajan vastaanotolla, jotta olisi päässyt psykoterapiaan. Vaikka inhoan lääkkeitä, söin tuolloin masennuslääkkeitä.
– Asioita ei helpottanut se, ettei minusta koskaan tullut niin sanottua kiekkovaimoa. Olin saanut opinnot valmiiksi, olin itsenäinen nainen enkä kyennyt elämään muiden armoilla. Muistan, kun eräs valmentaja sanoi minulle, että ”Irina, sinun täytyy kasvaa tähän”.
Pekka Tuokkola JYPin paidassa vuonna 2016. Kuva: Kalle Parkkinen
Muistellessaan näitä aikoja Matilainen-Tuokkolalla nousevat kesken haastattelun tunteet pintaan, ja poskelle vierähtää pari kyyneltä.
– Olin tosi puhki ja makoilin paljon sängyssä. Pekka oli minun omaishoitajani ja perheemme ihana lääkäri seurasi tilannettani. En muista, kuinka kauan sitä kesti. Yritin kuntoilla mutta ei siitä tullut mitään. Olisipa joku silloin sanonut minulle, että pelkkä kävelylenkki tai istuminen luonnossa auttaa. Luonto on hyvää terapiaa, nykyisin metsän keskellä asuva Matilainen-Tuokkola sanoo.
Asteittain Matilainen-Tuokkolan elämässä tapahtui käänne parempaan, osin pienten asioiden kautta. Hän perusti soijakynttilöitä valmistavan yrityksen, sillä kynttilät olivat hänelle yksi valo tunnelin päässä.
Matilainen-Tuokkolan tädillä oli tapana polttaa kynttilöitä, ja niinpä hänkin otti tavakseen aamuisin sytyttää rauhoittavan kynttilän.
Toinen käännettä edistänyt asia oli ystävä, joka kysyi Matilainen-Tuokkolalta, mistä hänelle tulee hyvä olo. Irina muistaa vastanneensa, että ei hän tiedä. Vasta myöhemmin hänelle tuli mieleen, että Pekalla oli tapana hieroa hänen jalkapohjiaan, mikä tuntui hyvältä.
Niinpä Matilainen-Tuokkola alkoi käydä kasvo- ja jalkahieronnassa.
Vielä 2020 Matilainen-Tuokkola kertoo olleensa ”ihan paskana”, koska tunteiden hallinta oli kovin hankalaa, ja korona vaikutti yritystoimintaan.
– Käänne parempaan tapahtui todella hitaasti, mutta aivokemiani alkoi muuttua. Aloin taas unelmoida isosti. Halusin itselleni kuntosalin, jossa voisin ottaa vastaan asiakkaita personal trainerina. Se oli iso urakka, jossa ajoittain seisoin saappaat jalassa salaojia tekemässä yhdessä kaivurimiehen kanssa. Se oli samalla iso osa toipumistani.
– Muistamisessani on yhä ongelmia, mutta nyt osaan olla jo armollisempi itselleni. Vanha Irina olisi vienyt pihasta poimitut kukat kompostoriin heti, nyt kukat saavat lojua pihassa kaikessa rauhassa.
Urheilu-uran loppumisen jälkeen liikkuminen oli Matilainen-Tuokkolalle vuosien ajan vaikeaa. Vasta tänä vuonna hän on alkanut liikkua säännöllisesti. Hän on alkanut taas myös kilpailla, esimerkiksi Jämsän Himoksella polkujuoksukisassa sekä Jyväskylän Laajavuoressa mutajuoksukisassa.
Nykyään liikkuminen on leikkimielisempää, mutta hänelle tyypillisesti kuitenkin myös totista.
– Himoksella sanoin joukkuekavereille, että nyt mennään aika hiljaa. Eiköhän kovenneta tahtia.
Matilainen-Tuokkolalla on erillinen kuntosalirakennus kotinsa pihassa. Kuva: Riku Luomaa
Muille vastaavista ongelmista kärsiville Irina Matilainen-Tuokkola antaa kaksi neuvoa.
– Terapia on hyvä ratkaisu. Ihminen ei aina itse tunnista tunteitaan ja tarpeitaan, joten ammattilainen voi auttaa. Lisäksi kannattaa muistaa liikuntaresepti. Sillä on vähintään sama vaste kuin lääkkeillä. Jos olisin ollut palkollinen, olisin päässyt sairauslomalle ja ehkä toipunut nopeammin kuin yrittäjänä.
Matilainen-Tuokkola paljastaa vielä yhden uuden terapiakeinon: hän kutoo villapaitaa vaikka ei omien sanojen mukaan osaakaan kutoa.