Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt, kuinka todennäköistä on kuolla Maahan osuvan asteroidin törmäyksessä.
Vielä vertaisarvioimaton tutkimus analysoi Maan lähelle tulevia taivaankappaleita käsittelevää dataa ja aiemmin tehtyjä riskiarvioita mahdollisesti vaarallisista asteroideista.
Tutkijat tekivät analyysin pohjalta laskelman siitä, kuinka usein tällaisia asteroidien törmäyksiä voisi tapahtua yhden keskivertoihmisen elämän aikana ja millä todennäköisyydellä törmäys tappaisi ihmisen. Lopuksi tutkijat vertailivat laskelman tuloksia dataan, joka tarkastelee muita mahdollisia, mutta harvinaisia tapoja kuolla ja todennäköisyyksiä sille, että keskivertoihmistä kohtaisi jokin näistä sattumuksista elämänsä aikana.
Tutkimusraportti on julkaistu arXiv-tutkimusarkistossa.
Alustavat tulokset vertailusta antavat ymmärtää, että jos asteroidi iskeytyisi Maahan, tappaisi se keskivertoihmisen rabies- eli vesikauhutartunnan saamista todennäköisemmin.
Vertailu esittää myös, että asteroidin iskeytyminen Maahan olisi todennäköisempää kuin salaman iskeminen keskivertoihmiseen. Jos salama kuitenkin iskisi, olisi kuolema paljon todennäköisempi kuin kuolema asteroidi-impaktissa, tutkimus väittää.
Kukaan ei ole koskaan kuollut asteroidi-impaktissa, mutta salamaniskuihin liittyviä kuolemia kirjattiin esimerkiksi Suomessa vuosina 2000–2020 yhteensä kahdeksan, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim kertoo verkkosivuillaan. Tutkimuksesta uutisoiva Gizmodo-sivusto kertoo, että pelkästään Yhdysvalloissa kuoli salamaniskujen seurauksena viime vuonna yhteensä 13 ihmistä.
Sen sijaan asteroidia pienemmät avaruudesta Maahan iskeneet kivet ovat aiheuttaneet vammoja tiettävästi ainakin kahdelle ihmiselle ja tappaneet yhden.
Tunnetuin loukkaantuminen tapahtui vuonna 1954 Yhdysvaltain Alabamassa, kun 3,8 kilogramman meteoriitin palanen iskeytyi paikallisen Ann Hodges -nimisen naisen talon katosta läpi ja osui häntä reiteen. Hän selvisi tapahtuneesta mustelmalla.
Ainoa tiedetty meteoriitin aiheuttama kuolema tapahtui vuonna 1888 nykyisen Irakin Kurdistanin alueella. Yksi mies kuoli ja toinen halvaantui meteoriitin iskusta. Tapahtunut tuli julkisuuteen vasta vuonna 2020, kun turkkilaistutkijat löysivät asiasta raportin Turkin valtionarkistosta.
Tilaa nyt TM:n uusi Tiede & teknologia -uutiskirje, niin saat kerran viikossa tärkeimmät tieteen ja teknologian uutiset!