Tuomiot|Uimahalleissa salakuvaamisesta syytetyn miehen syytteet kaatuivat osittain poliisin ”yleisluontoisten kirjausten” vuoksi.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi uimahallien salakuvaamisesta syytetyn miehen syytteet riittävän näytön puuttuessa.
Vuonna 1952 syntynyttä miestä syytettiin kahdesta törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, joissa hän olisi kuvannut ihmisiä uimahallien suihkutiloissa ja jakanut videoita aikuisviihdesivustolle.
Käräjäoikeus katsoi, että poliisin selvitys oli liian yleisluontoinen ja mikään yksittäinen todiste ei osoittanut miehen olevan videoiden julkaisseen nimimerkin takana.
Uimahallien salakuvaamisesta ja videoiden levittämisestä syytetyn miehen syytteet hylättiin Helsingin käräjäoikeudessa riittävän näytön puuttuessa.
Vuonna 1952 syntynyttä miestä syytettiin kahdesta törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Molemmat rikokset ajoittuivat vuoteen 2020 helmikuun ja heinäkuun väliselle ajanjaksolle.
HS kertoi kuvausepäilyistä toukokuussa 2023. Tuolloin kerrottiin, että epäilty oli valokuvaajana työskennellyt mies, joka oli kuvannut myös uimakisoja Mäkelänrinteen uimahallissa.
Syyttäjän mukaan mies oli kuvannut Mäkelänrinteen uimahallin ja uimastadionin suihkutiloissa videoita kahdesta asianomistajasta. Alastomat uhrit olivat videoilta tunnistettavissa.
Mies kiisti kuvanneensa videoita.
Videot oli sittemmin syyttäjän mukaan jaettu aikuisviihdesivustolle. Tuntematon ilmoittaja oli vinkannut poliisille materiaalista.
Oikeudessa kuullun todistajan mukaan kansainväliseltä sivustolta löytyi useita samoista miesten suihkutiloista löytyneitä videoita, ja niillä oli kymmeniätuhansia katselukertoja.
Oikeudessa jouduttiin arvioimaan, oliko syytetty mies videot nettiin ladanneen ”jockpic”-nimimerkin takana. Mies kiisti tämän.
Mies myönsi ottaneensa joskus kuvia tuntemattomien ihmisten sukuelimistä näiden ollessa ulkosuihkussa ja laittaneensa kuvia luvatta nettiin kertoakseen, että urheilutapahtuman järjestelyissä on tapahtunut ”moka”, jonka seurauksella suihkuun pystyi näkemään katsomosta.
Miehen ottamia kuvia oli julkaistu myös jockpic-käyttäjätunnuksen alla, mutta miehen mukaan kuka vain oli saattanut ladata hänen kuvansa ja julkaista ne uudestaan.
Myös miehen koneen välimuistista löytyi kuvia uimahallien suihkutiloista. Nimimerkki ”jockpicin” tili katosi aikuisviihdesivustolta pian miehen asunnolle suoritetun kotietsinnän jälkeen.
Käräjäoikeuden mukaan esitutkintaviranomaisen asiakirjoissa ei ollut tarkkoja tietoja syytetyn koneelta löydetystä materiaalista tai sen metatiedoista.
Oikeuden mukaan mikään yksittäinen todiste ei osoittanut miehen olevan jockpic-tilin takana, vaikka se olisikin oikeuden mukaan mahdollista.
Oikeuden mukaan kirjallisilla todisteilla oli kuitenkin heikko näyttöarvo, etenkin koska poliisin selvitys oli varsin yleisluontoinen vailla konkreettisia selvitystä koneelta löytyneestä materiaalista.
Riittävää näyttöä miehen syyllisyydestä ei ollut, joten syytteet hylättiin.
Oikaisu 25.11 kello 12.40: Mies kiisti syyttäjän väitteen uimastadionilla ja Mäkelänrinteen uimahallissa kuvatuista videoista toisin kuin jutussa aluksi annettiin ymmärtää.