Matt Damon esittää pääosaa Christopher Nolanin tulevassa suureepoksessa The Odyssey.

Christopher Nolanin ohjaama suurelokuva The Odyssey saapuu elokuvateattereihin kesällä 2026. Pääosaa Homeroksen taruun pohjautuvassa elokuvassa esittää Matt Damon.

Elokuvasta julkaistuissa kuvissa Damonilla on muhkea parta, ja haastattelussa näyttelijä paljastaa sen olevan oikea. Damonin mukaan Nolan kielsi häntä ajamasta partaa ennen elokuvan kuvauksia, uutisoi Comingsoon.

”Hän haluaa kaiken aitona. En ollut koskaan yrittänyt kasvattaa noin pitkää partaa. Tarkoitan, että on noin sata asiaa, joiden vuoksi parta lähtee kasvoiltani ennen kuin se kasvaa niin pitkäksi, alkaen lapsistani”, Damon kertoo.

Näyttelijä kertoo ehdottaneensa Nolanille tekoparran käyttöä, mutta ohjaajaa kieltäytyi vedoten siihen, ettei hän ole peruukkien ja tekopartojen ystävä. Muutenkin Nolan tunnetaan siitä, että hän luottaa enemmän aitoihin asioihin, eikä rakenna tapahtumia esimerkiksi CGI:nä, jos ne on mahdollista tehdä oikeasti.

”Hän haluaa nähdä oikeiden karvojen fyysisyyden”, Damon jatkaa.

The Odyssey saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 17. heinäkuuta 2026. Damonin lisäksi siinä näyttelevät muun muassa Tom Holland, Anne Hathaway, Zendaya, Robert Pattinson, Charlize Theron, Jon Bernthal, Elliot Page ja Lupita Nyong’o.