Juvin myymälät ovat hiljentyneet huonekaluketjun lokakuussa edesmenneen perustajan Jussi Vikkulan muistoksi.

Jussi Vikkula kuoli lokakuun lopulla. Kuvituskuva. Mostphotos

Huonekaluyritys Juvin myymälät sulkeutuivat tiistain 25. marraskuuta ajaksi yrityksen perustajan Jussi Vikkulan kuoleman johdosta. Juvi kertoo asiasta Facebook-julkaisussa.

– Jussi Vikkula (25.2.1946–31.10.2025) perusti Juvin yli kolmekymmentä vuotta sitten ja me neljä lasta olemme jatkaneet Juvin liiketoimintaa jo vuodesta 2012 isän jäädessä ansaitulle eläkkeelle, julkaisussa kirjoitetaan.

Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet Vikkulan neljä lasta, joista kaikki ovat julkaisun mukaan löytäneet oman paikkansa yrityksen toiminnassa. Julkaisussa he kiittävät myötäelämisestä surussa.

Tiistain jälkeen yrityksen toiminta jatkuu normaalisti.

Juvi-Production oy suunnittelee ja valmistaa pintakäsittelemättömiä täyspuuhuonekaluja. Tuotteet valmistetaan käsityönä täyspuusta.

Juvilla on kaksi tehtaanmyymälää pääkaupunkiseudulla.