Sofia Belorf eli vaikeita vuosia, jonka jälkeen hän muutti pois Suomesta.

Sofia Belórf tuli julkisuuteen 2010-luvun alussa. Pete Anikari

Sofia Belórfin elämästä julkaistaan uusi televisiosarja Sofia Bling Bling Dubai keväällä Neloselle. Kanavan kevään ohjelmistoja esittelevän tiedotteen mukaan sarjassa seurataan Sofian arkea, jossa kulta, raha ja yltäkylläinen luksus ovat aidosti läsnä.

– Näyttävien puitteiden rinnalla sarja avaa Sofian elämää tavalla, jota ei ole aiemmin nähty. Sofia on rakastava puoliso ja äitipuoli, joka rakentaa uutta elämää perheensä kanssa ja haaveilee omasta lapsesta. Sarja tarjoaa tunteikkaita, rehellisiä ja yllättäviäkin hetkiä, jotka valottavat Sofian persoonaa syvemmin kuin otsikot tai sosiaalinen media ovat tähän asti tehneet, tiedotteessa kerrotaan.

Sofia Belórf oli yksi Suomen tunnetuimmista julkkiskaunottarista. Kuva Emma-gaalasta vuodelta 2017. MATTI MATIKAINEN

Belórf oli vielä joitain vuosia sitten yksi Suomen seuratuimmista julkkiskaunottarista. Hän tuli tunnetuksi monesta.

Belórf yhdistettiin tunnettuihin miehiin, hän paistatteli media-alan suurimpien tapahtumien punaisilla matoilla tunnetuimpien julkkiskaunottarien rinnalla, juonsi omaa podcastiaan, sai mainetta tyylikuningattarena, voitti bikinifitnessin maailmanmestaruuden ja esiintyi omasta elämästään kertovassa realityohjelmassa.

Sitten Belórf katosi pitkän julkisuusuransa jälkeen suomalaismedioista. Mitä tapahtui?

Vaikeat vuodet

Belórfin katoamista edelsi vaikeita vuosia ja neljä vuotta kovaa julkisuutta.

Heinäkuussa 2019 uutisoitiin, että fitnesskaunotar on vangittu ja häntä epäiltiin tuottamuksellisesta rahanpesusta. Myös hänen tuolloinen miesystävänsä Niko Ranta-Aho vangittiin. Kuten nykyään tiedämme, kyse oli Katiska 1 -vyyhdistä. Ranta-Aho oli vyyhdin toinen päätekijä.

Vuodet vyyhdin aikana olivat Belórfinkin kannalta värikkäitä. Hän erosi Ranta-Ahosta, ryhtyi vaiherikkaaseen suhteeseen tämän hyvän ystävän kohuliikemies Stefan Thermanin kanssa ja kävi oikeudenkäynneissä, niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessakin.

Samalla alettiin kuvaamaan Belórfin elämään keskittynyttä realityohjelmaa Sofian salaisuudet, jossa kuvattiin hänen elämänsä ylä- ja alamäkiä kameralle.

Belórf sai tuomionsa huhtikuussa 2023. Belórf sai alun perin syytteen rahanpesusta ja huumausainerikoksesta. Hänet tuomittiin lopulta vain huumausainerikoksesta hovioikeudessa. Rikos liittyi Katiska-vyyhdin kannalta olennaisiin Ruisrock-tapahtumiin. Rangaistukseksi hovioikeus tuomitsi Belórfin 40 päiväsakkoon, mikä teki hänen tuloillaan 1920 euroa.

Viimeisestä haastattelusta kolme vuotta

Iltalehden viimeisin haastattelu Belórfin kanssa toteutettiin vuonna 2022 Tikkurila-festivaaleilla. Musiikkitapahtumaan saapunut Belórf oli tuolloin juuri eronnut Thermanista, jonka kanssa hän alkoi seurustelemaan Ranta-Ahon jälkeen.

Belórf kertoi eron jälkeen Iltalehdelle viettävänsä sinkkukesää ja totesi haastattelussa, ettei ero sammuttanut hänen uskoaan rakkauteen.

– En missään tapauksessa hae mitään uutta poikaystävää, mutta jos sellainen kävelee vastaan, niin en sano myöskään ei, Belórf sanoi.

Sofian salaisuudet -ohjelman toisen kauden viimeisessä jaksossa Belóirf matkusti treffeille Monacon Monte Carloon tapaamaan lontoolaista liikemiestä. Mies kosiskeli Belórfia muuttamaan kanssaan kaupunkiin ylelliseen asuntoon, jota esiteltiin jaksossa. Belórf arasteli kuitenkin isoa elämänmuutosta.

Sofia Belórf Tikkurila Festivaaleilla vuonna 2022. ATTE KAJOVA

Tämä hänen elämästään tiedetään

Seiskan mukaan Belórf löysi kuin löysikin uuden rakkauden.

Lehden mukaan Belórfin rakas on Jeffrey Cohen -niminen yhdysvaltalainen varakas liikemies, jonka kanssa kaunotar on viihtynyt noin vuoden päivät.

Cohenin suku on rikastunut optiikkaliikkeillä. Kymmenen vuotta vanhan New York Postin julkaisun mukaan Cohenilla on värikäs nuoruus suvun ”bilepoikana”. Artikkelissa kerrotaan myös, että Cohenin nettovarallisuus on noin 100 miljoonaa dollaria.

Belórf ja Cohen perustivat elokuussa yhteisen yrityksen Floridaan. SJB TALENT LLC -nimeä kantavan yrityksen. Asia ilmenee Floridan liittovaltion rekistereistä. Yrityksen toimihenkilöksi on merkitty kuitenkin Cohenin lisäksi Sophia Belórf, ei Sofia Belórf. Hän lienee siis muuttanut etunimensä kirjoitusasua. Yrityksen osoite vie Flordian Bal Harbourille.

Pariskunta ei kuitenkaan asu Floridassa vaan Arabiemiraateissa Dubaissa. Julkkiskaunotar alkoi viettää aikaa kaupungissa viime vuonna. Belórf viihtyy Dubaissa edelleen ja on kertonut somessa pariskunnan muuttaneen juuri uuteen asuntoon. Belórfin elämässä on myös hänen puolisonsa lapsi.

Vaikka Belórf onkin kadonnut suomalaismedioista, hän päivittää kuitenkin edelleen kuulumisiaan Instagramissa. Belórf kuitenkin jakaa palveluun lähinnä kuvia itsestään, matkoista ja ylellisestä arjestaan Dubaissa. Belórfin tilillä on lukuisia julkaisuja esimerkiksi maailman ylellisimmistä matkakohteista, kuten St. Tropez, Monte Carlo ja Positano. Yksityiskohtaiset kuulumiset ja kertomukset ovat hänen tilillään harvinaisia, joten Belórfin yksityisyys on edelleen varjeltua myös Instagramissa.

Somejulkaisujen perusteella Belórf ei ole enää juurikaan viettänyt aikaa Suomessa viime vuosina. Hän ei tienannut vuonna 2024 Suomessa euroakaan. Hänellä ei ole myöskään yritystä rekisteröitynä Suomeen.