Cardi B ei heittänyt istukkaa ja napanuoraa menemään.
Räppäri Cardi B synnytti hiljattain neljännen lapsensa. Merkittävää tapahtumaa hän päätti juhlistaa erikoisella tavalla, kertoo People. Moni ei säilytä napanuoraa, mutta Cardi B teetti siitä kultakorun.
Lehden mukaan ensin napanuora kuivatetaan sydämen muotoon ja kastetaan sen jälkeen kullattuun kromiin.
Yritys, joka on tehnyt räppärille napanuorakorun on jakanut prosessista videon Instagramissaan. Videolla näkyy, kuinka sinertävä napanuora työnnetään sydämeen muotoon aseteltuun rautalankaan.
– Se, mistä hänen matkansa alkoi… päätyi muistoksi, jota hän tulee vaalimaan ikuisesti, kirjoitetaan julkaisussa.
Kommenteissa osa kummeksuu asiaa, osa taas ymmärtää.
– Olenko ainoa, joka irvistää, kun katson tätä?
– En ymmärrä, vauva on se muisto. Heitä loput menemään!
– Kiva! Toivoisin, että tällaista olisi tehty, kun itse sain lapsia.
– Tuo on vähän ällöttävää, mutta kukin tavallaan.
Kullatun napanuoran lisäksi Cardi B on hankkinut muitakin synnytyksen jälkeisiä palveluita. Toisessa videossa näkyy, kuinka hänen istukastaan tehdään painokuva, minkä jälkeen se pilkotaan paloihin ja laitetaan kuivuriin. Lopuksi istukasta tehdään pieniä kapseleita.
Istukan kapselointi tarkoittaa sen höyryttämistä, kuivattamista ja jauheeksi jauhamista. Lopputuotteena syntyy pillereitä, joiden uskotaan tarjoavan apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja maidontuotannon lisäämiseen. Tieteellistä näyttöä asiasta ei ole.
Cardi B on ennenkin hyödyntänyt istukkapalvelua. Instagram-tililtä löytyy video räppärin edellisen synnytyksen aikaisesta istukasta, joka myös kapseloitiin.