Renault on julkaissut virallisesti jo parin vuoden ajan vihjailemansa uuden Twingo-kaupunkiauton tuotantoversion. Iltalehti kävi tutustumassa autoon jo viime…
Japanin MM-ralli ajetaan tänä viikonloppuna. Japanin MM-ralli alkoi kauniilla puistopätkällä. Sami Pajarin vauhti riitti AOP Japanin MM-ralliTilanne 1/20…
Viitisenkymmentä arvokasta autoa tuhoutui ja toimistokiinteistö kärsi miljoonien eurojen vahingot Tampereen keskustassa lokakuun ensimmäisenä päivänä. Kuumuus romahdutti hallin…
Neljä vuotta käytössä ollut verotuki vähäpäästöisille työsuhdeautoille on tullut loppusuoralle. Volkswagen on haluttu merkki työsuhdeautoksi. Kuvassa yksityiskohta vuoden…
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen vanhojen autojen romutuspalkkiosta. 124 kansanedustajaa äänesti lakiehdotuksen puolesta ja 40 vastaan. Tyhjiä ääniä…
Kalle Rovanperältä vaaditaan jälleen isoa onnistumista, mikäli tämä mielii taistella uransa kolmannesta rallin maailmanmestaruudesta. Tulevana viikonloppuna ajettava Japanin…
Mies on ajanut autollaan useiden jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden päälle Ranskan Atlantin-rannikolla sijaitsevalla Île d’Oléronin saarella, Yhdeksän ihmistä on…
Jari-Matti Latvalalla on viikonloppuna mahdollisuus juhlia mestaruutta. Nuotteja rallissa lukee jo vuoden neljäs eri kartanlukija. Jari-Matti Latvala ja…
Ladattavien hybridiautojen päästöt ovatkin arkitodellisuudessa paljon suuremmat kuin laboratoriossa. Ladattavien hybridien eli plugarien päästöistä on saatu uutta tutkimustietoa.…