Lukašenkan entinen kulttuuriministeri ihmettelee, mihin presidentti oikein katosi. Aljaksandr Lukašenka on tällä hetkellä Omanissa. EPA / AOP Euroopan…
Kehno sääntely voi vain pahentaa ongelmaa, jonka taltuttamiseen se on tarkoitettu, toimittaja Pekka Pohjolainen kirjoittaa Sudet Lainsäädännön arviointineuvosto…
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio ei osallistu keskiviikkona Naton ulkoministerikokoukseen puolustusliiton päämajassa Brysselissä. Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio (vas.) jää…
Satamatunnelin asemakaavasta päätetään Helsingin kaupunginvaltuustossa ensi viikon keskiviikkona. Avaa kuvien katselu Noin kaksi kilometriä pitkä tunneli ulottuisi Jätkäsaaresta…
Venäjän varjolaivastoon linkitetyssä öljytankkerissa räjähti. Panaman lipun alla seilaava Mersin kuvattiin Istanbulissa Turkissa 13. elokuuta 2025. Yoruk Isik,…
Puolustusvoimat kertoo uutta tietoa sunnuntaisen onnettomuuden uhreista. Sunnuntaisen liikenneonnettomuuden vuoksi sairaalaan viedyt varusmiehet selvisivät vain pienillä loukkaantumisilla. Yhden…
Sää|Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Helsinki-Vantaan havaintoaseman tilastojen mukaan synkin marraskuu oli vuosikymmeniä sitten. Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn…
Yhdysvallat|Suomalaisten oikeusoppineiden mukaan Yhdysvaltain toimet Karibialla ovat yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastaisia. Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja…
Yhdysvaltain erityislähettiläät tapaavat presidentti Putinin huomenna tiistaina Kremlissä. Lehtitietojen mukaan he neuvottelevat rauhan lisäksi myös kauppasuhteista. Avaa kuvien…
Heikot jäät ovat tähän aikaan vuodesta Rovaniemen keskustassa erityisen vaaralliset. Matkailijat eivät tätä välttämättä tiedä. Moottorikelkkareittejä on jo…
Yhdysvaltojen erityislähettiläs matkustaa tänään maanantaina Moskovaan. Kreml vahvistaa, että presidentti Vladimir Putin keskustelee Yhdysvaltojen erityislähettilään Steve Witkoffin kanssa…
Venäjällä rautateiden käsittelemät rahtimäärät jatkoivat laskuaan marraskuussa, maanantaina julkaistut tilastot osoittavat. Viime kuussa rahtimäärät laskivat 1,5 prosenttia vuoden…