Metsätilakauppa rikkoi ennätyksiä – metsävähennyksen nosto voi kiihdyttää kauppaa tänä vuonna Maaseudun Tulevaisuus Veroedusta uutta puhtia metsäkauppaan? Asiantuntijalta tuli…
Sijoittaminen|Suomalaisyritykset ovat jakaneet 2000-luvulla jättimäisen määrän osinkoja eli kaikkiaan yli 200 miljardia euroa. Nyt osingonjakoa ei voi enää…
Snap-On edustaa teollisuussektorin vakainta laatuluokkaa: yhtiö yhdistää korkean kannattavuuden, vahvan taseen ja pitkän osinkohistorian liiketoimintaan, jonka kysyntä perustuu…
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi 1.12.2025 KYS Uusi Sydän -projektin neljännen, eli viimeisen vaiheen käynnistämisen vuoden 2026 alussa. Neljännen…
Sijoittaminen|Keräsimme listalle 20 osaketta, joilla suomalaiset rikastuivat viime vuonna ja selvitimme, vieläkö niihin kannattaa tarttua vai onko parhaat…
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin tehtyjen sijoitusten arvo nousi viime vuoden lopussa uuteen ennätykseen, kertoo Finanssiala. Rahastopääoman yhteenlaskettu arvo nousi…
Puolisonsa menettänyt Mari Rantanen kertoo, miten perustajaansa henkilöitynyt hinausyritys onnistui jatkamaan. – Ei meistä kukaan ajattele, että jotain tällaista…
HS-analyysi|Suomeen tulevalle Uber Eatsille Foodoran liiketoimintojen osto olisi perin looginen tapa vallata markkinaa. Tämä voisi käynnistää raa’an hintakilpailun,…
Varman hallitus valitsi kokouksessaan 14.1.2026 hallituksen puheenjohtajiston. Varman hallitus päätti kokouksessaan 14.1. valita vuorineuvos Jaakko Eskolan jatkamaan hallituksen…