Asiantuntija ei osaa sanoa, miksi taskuravut olivat kaukana merenrannasta. Kuvassa toinen Heli Petterssonin pihalla liikkuneista rantataskuravuista. Heli Petterssonin…
”Hanhia saapuu Venäjältä Suomeen”, kertoo luontoasiantuntija. Joutsenien määrä on kasvanut niiden metsästyksen loputtua. Riihimäellä Arolammintien varrella, Monnin risteyksen…
Fuerteventuralla pesii vaarallisia vieraslajeja, jotka aiheuttavat uhkaa uimareille ja meren ekosysteemille. Sinitaskurapu leviää jälleen Kanarialla. AOP Suomalaisten suosimalla…
Pertunmaalla varttunut Soisalo palasi kaupunkivuosien jälkeen juurilleen. Luontovalokuvaus on vastapainoa työlle maatilalla ja kaupassa. Lasse Laitinen Tänään 9:02…
”Hanhia saapuu Venäjältä Suomeen”, kertoo luontoasiantuntija. Joutsenien määrä on kasvanut niiden metsästyksen loputtua. Riihimäellä Arolammintien varrella, Monnin risteyksen…
JARI PELTOMÄKI Aki ja Heli risteilivät Välimerellä. Huutokauppakeisaripari ja viettivät 19. lokakuuta ensikohtaamisensa 20-vuotispäivää. Heli paljasti tuolloin parin…
Suomalaisotoksia pääsi taas kisaamaan vuoden hauskimmasta luontokuvasta Yle Mulkahaisen virnistävä karhu suuren kansainvälisen Comedy Wildlife -luontokuvakisan finaaliin Sotkamo-lehti Erkko Badermann…
29-kiloinen susi löytyi kuukausi hyökkäyksen jälkeen. Susi hyökkäili sylissä olleen koiran kimppuun useita kertoja Lopella. Kuvituskuva. Ismo Pekkarinen…
Pyhtään kunta harkitsee vieraslajien torjuntaan kehitetyn Crowdsorsa-mobiilipelin käyttöönottoa. Pelin avulla kuntalainen voi tienata rahaa kitkemällä luonnosta vieraslajeja, kuten…