Nuori nainen huijasi työnantajaltaan parissa vuodessa yli 12 000 euroa. S-marketin myyjänä työskennelleen naisen työsuhde purettiin maaliskuussa 2022. Kuvituskuva.…
PKK:n ja Turkin valtion välisessä konfliktissa on kuollut arviolta kymmeniätuhansia ihmisiä 1980-luvulta lähtien. Järjestö vaatii Turkkia vapauttamaan perustajansa…
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on pyytänyt maan presidentiltä Isaac Herzogilta armahdusta korruptiosyytteistä. Maan presidentinkanslia ilmoitti sunnuntaina BBC:n mukaan,…
Hertseg Novin tupaten täydessä kulttuurikeskuksessa räjähtää hurja huuto. Kuoromme on juuri julistettu yhdeksi kultaisen palkinnon saajaksi kansainvälisessä kuorokilpailussa.…
Viimeisimpien väestönlaskentatilastojen mukaan noin 130 000 ihmisellä Skotlannissa oli jonkinlaiset taidot gaelissa. Gaelin ja skotin kielet ovat nyt virallisia…
Formula ykkösten mestaruustaistelu huipentuu ensi viikonloppuna Abu Dhabissa. Lando Norris ei pystynyt varmistamaan MM-titteliä Qatarin GP:ssä. Avaa kuvien…
Joukko matkustajia sai sammutettua tulipalon Intercity-pikajunassa sunnuntaina hieman ennen puolta päivää, Iltalehti uutisoi. Juna oli juuri ohittanut Pieksämäen…
Presidentti Niinistö vertasi Putinia mafiahahmoihin. Niinistö jakoi nimikirjoituksia kirjahaastattelun jälkeen. Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen…