Halusimme kirjoittaa mielipiteemme Hämeenlinnan kaupungin päätöksestä liittyen perusopetuksen tehtäväkirjojen kierrättämisestä seuraavalle oppilaalle. Tästä syksystä lähtien siis kielten opiskelun…
Mobiililaitteiden käyttöä kouluissa suitsivan lakimuutoksen vaikutukset ovat kirjavia. Elokuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen kännyköitä ei saa lähtökohtaisesti…
Kylmä totuus paljastui Iltalehti GPT-5:n pettymys nosti esiin kiusallisen totuuden – Suomalaisprofessori avaa, miksi kielimallit kompuroivat tivi.fi HS Visio |…
Pieni yritys voi ottaa tekoälyn avulla isompia kilpailijoita kiinni. Rekrytoinnissa saatetaan jatkossa kysyä työnhakijan tekoälytaidoista. LUT-yliopiston tekoälyyn erikoistuneen…
Kaksi liikennelentäjäopiskelijaa pakkasi Traficomin järjestämän ilmailun teoriakokeet. jälkeen suttupaperit reppuihinsa. Rangaistuksena he saivat pitkät koekiellot, kertoo Helsingin Sanomat.…
Lauri Nurmi On syytä selvittää, hyödyttääkö kesälomien siirtäminen aidosti Suomen taloutta. Elokuun turismisesonki jää nyt hyödyntämättä, Iltalehden Lauri…
Miss International Finland -kilpailun voittaja on selvillä. Miss International Finland -kilpailu huipentui perjantai-iltana. Miss International Finland Historian ensimmäinen…
Yle: Nato-joukot ajavat lapset altaan Iltalehti Ylen tiedot: Erityislasten koulu ja Tammisaaren ainoa suomenkielinen päiväkoti aiotaan siirtää Nato-joukkojen vuoksi Yle…