Aktivistien mukaan alukseen iskettiin droonilla. Viranomaiset kiistävät väitteen. Yhdellä Gazaan matkaavista Global Sumud -laivueen aluksista on syttynyt tulipalo,…
Portugalissa Lissabonin keskiviikkoisen funikulaariturman tutkijat kertovat, että kahta vaunua yhdistänyt vaijeri katkesi ennen turmaa. Tutkijoiden mukaan alustavassa lausunnossa…
Koomikko Ismo Leikola mursi selkänikamansa mönkijäonnettomuudessa. Ismo Leikola joutui viime sunnuntaina mönkijäonnettomuuteen. Matti Matikainen Koomikko Ismo Leikola loukkaantui…
Pakettiauto ajautui ulos tieltä Kangasniemellä sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui kello viiden aikaan Kangasniemeltä Joutsaan kulkevalla Joutsanmaantiellä Istrualan kohdalla.…
Suomessa sattuu vuosittain tuhansia hirvikolareita, ja suurin osa niistä tapahtuu iltahämärässä. Hirvet liikkuvat aktiivisesti kiima-aikaan syys-lokakuussa sekä keväällä…
Hirvi kuoli törmäyksessä henkilöauton kanssa Ähtärissä Töysäntiellä myöhään perjantai-iltana. Ihmisiä ei loukkaantunut. Toinen kaista oli suljettuna noin puolivälissä…
Hav Dolphin on ylittänyt matkallaan Vaasaan useita merenalaisia kaapeleita. Pregol-korjaustelakka sijaitsee Pregol-joen rannalla Kaliningradissa. Kuvituskuva. Victoria Victoria /…
Alakulo uusien autojen rekisteröinnissä jatkui Suomessa vuoden alkupuoliskon ajan, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Uusien autojen kysyntä oli tammi-heinäkuun aikana…