Tullin mukaan protodesnitatseenia ei ole löytynyt aikaisemmin Euroopasta. Tullin mukaan yksikin tabletti protodesnitatseenia voi tappaa. Tulli Tulli sai…
Tuukka Temonen kokee varastaneensa nuorilta huomiota Cancel-elokuvan lehdistötilaisuudessa. Tuukka Temosen ohjaama Cancel-elokuva saa ensi-iltansa 8. lokakuuta. Pete Anikari…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi tiistaina, että lääkkeiden hinnat tulevat laskemaan Yhdysvalloissa lääkevalmistaja Pfizerin kanssa solmitun sopimuksen vuoksi.…
Ensimmäinen biologinen lääke Alzheimerin tautiin tulee nyt saataville Suomessa. Lääke sopii harvoille, mutta kyseessä on vasta lääkekehityksen ensiaskel,…
Voimakkaiden synteettisten opioidien saapuminen Viroon on kolminkertaistanut yliannostuskuolemien määrän. Asiantuntijat ovat huolissaan vielä vahvempien huumeiden pääsystä maahan. Vuosina…
Parasetamoli pysyy raskaana olevien ensisijaisena kipulääkkeenä Suomessa. Avaa kuvien katselu Nykytiedon mukaan parasetamoli on ibuprofeiinia turvallisempi lääke raskausaikana.…
Herpesvirus voi olla avain uuden syöpärokotteen kehittämiseen, selviää väitöstutkimuksesta. Tuoreesta väitöskirjasta ilmenee, että kun herpesviruksesta poistetaan virulenssigeeni, eli…
Lääkäri Pippa Laukan itse itselleen määräämät laboratoriokokeet paljastivat vakavan sairauden. Pippa Laukka on mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.…