19:12•Päivitetty 19:20 Yli 200 johtavaa kulttuurivaikuttajaa on yhdistänyt voimansa vaatiakseen Israelin vangitseman palestiinalaisjohtajan Marwan Barghoutin vapauttamista. Asiasta kertoo…
40-vuotias taksinkuljettaja tuomittiin kahdesta seksuaalirikoksesta lähes 2,5 vuodeksi vankeuteen. Mies siirtyi ajamaan Yango-takseja taksilain uudistuttua. Kuvituskuva. JOEL MAISALMI…
Kiistellyssä lausunnossa on esitelty muun muassa teoria siitä, olisiko Anneli Auer voinut luvata lapsille rahallisen korvauksen kertomusten muuttamisesta.…
Teollisuuspolitiikka|Komissio aikoo esittää kolmen miljardin euron välitöntä rahoitusta kriittisten raaka-aineiden tuotantoon, Reuters kertoo. Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn…
Ampumahiihto|Sonja Leinamo sijoittui upeasti toiseksi ampumahiihdon maailmancupissa. Silti hän pohti, olisiko voinut voittaa. Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn…
Osa opettajista kummastelee YTL:n antamia pisteitä, Yle kertoo. Ylioppilaskirjoituksiin vietävät eväät teipataan. Osa lukiolaisista tai opettajista ei ole…
Yhdysvaltain edustajan Steve Witkoffin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaiset neuvottelut eivät tuoneet selvyyttä Ukrainan rauhannäkymiin, ainakaan julkisuuteen.…
VR tiedottaa lisäävänsä uusia junavuoroja Kuopion ja Helsingin välille kysytyimmille ajankohdille. Rautatieyhtiö lisää 14. joulukuuta alkaen kahdeksan uutta…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puolustusministeri Pete Hegsethiä koskeva arviointi ollaan mediatietojen mukaan julkaisemassa torstaina. ZumaWire / MVPHOTOS Yhdysvaltain…