Keskisuomalainen jatkaa painoliiketoimintansa tehostamista. Konserni tiedotti torstaina, että sen täysin omistama tytäryhtiö Lehtisepät Oy aloittaa muutosneuvottelut Kouvolan sanomalehtipainon…
Ähtäri Zoon toimitusjohtaja Arja Väliaho kertoo MTV:lle, että neuvottelut eläinpuiston toiminnan jatkamisesta ovat edenneet. Ähtärissä tytäryhtiöiden tappiot ovat…
Telinevoimistelija Kaia Tanskanen nappasi uransa ensimmäisen MM-finaalipaikan, kun hän sijoittui neliottelun karsinnassa 16:nneksi Indonesian Jakartan MM-kisoissa. Tanskanen keräsi…
Jonni Sarkkinen on edennyt pronssiotteluun alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Kreikkalais-roomalaisen painin 77-kiloisten sarjassa painiva Sarkkinen voitti aikaisemmin tänään Serbian…
Yksi ihminen on kuollut Ranskassa Val-d’Oisen alueella tornadon iskettyä alueelle maanantaina. Asiasta kertoo Le Parisien. Ranskan sisäministeri Laurent…
Perjantaina alkanut vedenlaatuhäiriö Lehtoniemen, Rautaniemen, Savolanniemen ja Pirtin alueilla jatkuu, tiedottaa Kuopion Vesi. Alueen verkostoa huuhdellaan rauta- ja…
Finnair joutuu perumaan noin 40 lentoa maanantai-illalta ja tiistailta matkustamoistuimiin liittyvän syyn takia. Asiasta kertoi ensin Iltalehti. Perutut…