Ähtäri Zoon toimitusjohtaja Arja Väliaho kertoo MTV:lle, että neuvottelut eläinpuiston toiminnan jatkamisesta ovat edenneet. Ähtärissä tytäryhtiöiden tappiot ovat…
Koko Suomen alueella toimiva lattiapäällysteiden ja -rakenteiden urakoitsija Heikkinen Yhtiöt Oy ostaa kuopiolaisfirma Raimatto Oy:n. Vuonna 1997 perustetun…
Perjantaina alkanut vedenlaatuhäiriö Lehtoniemen, Rautaniemen, Savolanniemen ja Pirtin alueilla jatkuu, tiedottaa Kuopion Vesi. Alueen verkostoa huuhdellaan rauta- ja…
Kärähtänyt sähkölaite aiheutti pelastuslaitokselle tehtävän Jyväskylän S-market Tourulaan, pelastuslaitokselta kerrotaan. Tapaus sattui tiistai-iltana puoli yhdentoista aikaan eli noin…
Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa viime viikolla järjestetty Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma Alihankintamessut keräsi kolmen päivän aikana yli 18 000…
Uudenmaan Osuuspankki aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 70 tehtävän lakkaamiseen. Muutosneuvottelut koskevat OP Uusimaan organisaation henkilöstöä Uudellamaalla.…
Kimmo Vehviläinen avautuu elämänsä rankimmasta vuosikymmenestä. Kimmo Vehviläinen paljastaa avioeron romuttaneen hänen itsetuntonsa. Pete Anikari Kimmo Vehviläinen ja…
Vanhan television voi vielä säästää kierrätykseltä. Noin sadan euron arvoinen mediaboksi antaa vanhallekin televisiolle lisää elinikää. Iltalehti Plus…