Extreme-soutaja Jari Saario viettää joulun yksin keskellä Etelä-Atlanttia. – Ne kalliot… Ne olivat kuin kauhutarinasta. Ne näyttivät teräviltä torahampailta.…
Yhdysvaltalaismedia CNN on julkaissut reportaasin Suomen Lapista, jossa kanava vieraili haastattelemassa porojen kasvattajia. CNN:n haastatteleman poronkasvattaja Juha Kujalan…
Uutiskanava CNN on julkaissut laajan artikkelin Suomen porotaloudesta ja sen kohtaamista haasteista. Jutussa yrittäjä Juha Kujala kertoo, että kuluvana…
Turistien ripulitautitapaukset ovat rajussa nousussa. Turisteja Sal-saaren rannalla Kap Verdellä. Kuvituskuva. EPA / AOP Britannian terveysviranomainen tutkii Kap…
Ilmastonmuutos, biodiversiteetin katoaminen sekä maaperän köyhtyminen, aavikoituminen ja saastuminen ovat aiheuttaneet jo suurta vahinkoa planeetalle ja mittavia taloudellisia…
Luonnonperintösäätiö on saanut hiljattain merkittävän lahjoituksen iiläiseltä pariskunnalta. Virva ja Tapio Suokon suojeltavaksi lahjoittama 47 hehtaarin alue Iin…
Viime viikolla Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Lommoltunturilla tapahtui lumivyöry, jossa vapaalaskija jäi vyöryyn, mutta seurueen muut jäsenet onnistuivat kaivamaan laskijan…
Kimmo Ohtonheimon uudessa luontodokumentissa seurataan, kuinka haahkaa yritetään pelastaa. Kimmo Ohtonheimo eli entinen Ohtonen muistetaan paitsi luonto-ohjelmista, myös…