Uudistetun metsästyslain mahdollistama suden kiintiömetsästys tuotti vuoden ensimmäisen päivän iltaan mennessä 12 metsästettyä sutta koko maassa (SS 1.1.).…
Aura-Paimion ja Pahkavaaran alueilla metsästyskiintiöt oli käytetty jo lauantai-iltana loppuun. Jo lähes puolet tämän vuoden sallitusta susimäärästä oli…
Paikallisuutiset Jääpuikkoja väärinpäin? Juha Salo bongasi veikeitä ”hattivatteja” Ohtakarin aallonmurtajalla tiistaina. Kuva: Juha Salo MAINOS – juttu jatkuu…
Helsinkiläisvalokuvaaja Konsta Punkan työtä seurataan Ylen uudessa dokumenttisarjassa Hämärä luonto. Konsta Punkka kertoo työstään luontokuvaajana Ylen dokumenttisarjassa Hämärä…
Lounais-Hämeen lintuharrastajien petovastaava Eino Salo pelasti toisenkin huuhkajan uudenvuoden aattona – tällä kertaa Jokioisilta. Muistatko vielä huuhkajan, jonka…
Kiehtova Hämärä luonto -dokumenttisarja avaa ikkunan Suomen öiseen luontoon. Teksti: Jussi Karjalainen Luontodokumentaristi Petteri Saarion pojan Antti Saarion…
Jalkauduimme Sienimäelle ja otimme selvää, mitä kaupunginosassa asuvat ja yrittävät ajattelevat alueesta. Sienimäki on Imatralla tunnettu halvoista asunnoista…
Joutsenossa Stora Enson Honkalahden sahan tuotantorakennuksessa lenteli lauantai-iltapäivänä kanahaukka. – Ei ole mitään tietoa, miten lintu päätyi rakennukseen.…
Kaj-Erik Ingvall esitti mielipidekirjoituksessaan (31.12.), että sudella ei ole todistettua merkitystä luonnossa. Voisin kertoa, mitä vaikkapa Yellowstonessa tapahtui,…