EU on suunnitellut kieltävänsä hiilidioksidia päästävien autojen myynnin vuoteen 2035 mennessä. Päätöstä kritisoivien joukkoon on nyt liittynyt Mercedes-Benzin…
Kansainvälistä vuoden moottori -palkintoa ei olla jaettu koronavuosien jälkeen. Fordin 1.0-litrainen EcoBoost palkittiin kolmena vuonna. Kuvitukuva vuodelta 2024.…
Amerikkalaismiehen autoon ei ollut pesiytynyt vain yksi vaan koko joukko vaarallisia myrkkyhämähäkkejä Näin monta mustaleskeä löytyi tila-autosta myrkytyksen…
Sivulliset löysivät kaksi ihmistä kuolleena asuntoautosta Kuopiossa lauantaina iltapäivällä. Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan auto, josta kuolleet löytyivät, oli pysäköity…
Kolmostiellä, eli Hämeenlinnanväylällä, on tapahtunut perjantaina alkuillasta liikenneonnettomuus Keimolanportin ja Klaukkalan liittymän välisellä tieosuudella. Onnettomuus tapahtui noin kello…
Saksan sähköautokauppa käy kuumana. Volkswagen ID.7 moninkertaisti ensimmäisen vuosipuoliskon myyntinsä yli 18 000 kappaleeseen. Paalupaikalle. Volkswagen ID.7 Tourer kohenteli…
Markku Stenforsin Mercedes-Benz herätti huomiota Oulussa. Oulusta lähtöisin oleva Markku Stenfors asuu nykyään Ruotsin Eskilstunassa. Hän vieraili taannoin…
Autoala on saanut uudistetut vakiosopimusehdot, joiden uskotaan vähentävän autokauppariitoja. Kamux ja Saka joutuivat hiljattain Kilpailu- ja kuluttajaviraston tarkasteluun.…