Rita Behm osoittaa elokuvadebyytillään, että potentiaalia myös muihin rooleihin on, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Niilo Helminen. Anna minun rakastaa…
Uutiset hallituksen budjettiriihessä kaavailemista Suomen elokuvasäätiön rahoitukseen kohdentuvista leikkauksista herättivät alan toimijoissa vahvan tahdon tehdä yhdessä jotain asian…
Warner Bros. on aloittanut kuvaukset Nancy Meyersin The Intern -elokuvan uudelleenfilmatisoinnista Etelä-Koreassa. The Intern kertoo eläkkeellä olevasta leskestä,…
Kauhufaneille on saapumassa Los Angelesiin sijoittuva sarjamurhaaja-riivaus-kummittelu-kauhuleffa nimeltä The Mannequin. John Berardon ohjaama ja käsikirjoittaman elokuvan pääosassa nähdään…
Fight Clubistakin tunnettu David Fincher pitää jännityselokuvan ainekset hienosti tasapainossa. Gone Girl (USA 2014) on pirulliseksi yltyvä jännäri varakkaasta…
Daniel Day-Lewsin paluuelokuva Anemone on nähty Indiewiren kriitikko Ryan Lattanzion toimesta. Kehuja saa erityisesti elokuvan kerronta, jota Lattenzio…