Variety uutisoi, että Jon M. Chun tuleva jatko-osa Wicked-elokuvalle on saanut vahvistuksen kaksinkertaisesta Oscar-ehdokkaasta. Wicked: For Goodissa nähdään,…
Tv- ja elokuvamaailmasta löytyy työpareja, jotka ovat historian saatossa tehneet lukuisia menestysteoksia. Esimerkiksi Marvel Cinematic Universen menestyneimmistä elokuvista…
Illan tv-ohjelmistossa on avaruuteen sijoittuva elokuva Gravity (2013). Elokuva alkaa vaikuttavalla avaruuskohtauksella, joka imaisee katsojan heti mukaansa. Tarina…
Yle Areenan tarjonnassa on nyt elokuva Sotaleikit (1983). Hakkerielokuvien kantaisä kertoo nuoresta tietokonevelhosta, joka päätyy kirjautumaan Yhdysvaltain ydinaseita…
Rebecca Fergusonin tähdittämä A House of Dynamite on Netflixin katsotuin elokuva juuri nyt. Poliitisessa trillerissä tuntemattomasta lähteestä laukaistu…
Näyttelijä Henna Tanskanen suuntaan perheensä kanssa interrailaten Italiaan: ”Hyppäämme junaan Tukholmasta!” Teksti: Linda Martikainen Näyttelijä Henna Tanskanen ja…
Ahvenanmaa – Merivaltakunta on täydentävä teos pian ilmestyvälle samannimiselle kirjalle. Suomen Majakkaseuran elokuvakiertue rantautuu Jyväskylän kaupunginkirjastoon 27. lokakuuta. Tapahtumassa näytetään…