Fröbelin palikat -yhtyeen vanhat musiikkivideot nousivat tapetille viime viikolla. Fröbelin palikat Emma-gaalassa vuonna 2017. MATTI MATIKAINEN Fröbelin palikat…
Foo Fighters soitti vuoden ensimmäisen keikkansa lauantaina Feria de Leon -tapahtumassa Meksikossa. Jalkansa loukannutta Pat Smearia paikkasi kitaristi…
Toppinen opiskelee kitaranrakennusta Ikaalisissa ja haaveilee saavansa tehdä kitaran jollekin nimekkäälle muusikolle. Hyvää mieltä, onnistumisia, mielenrauhaa – toisinaan…
Tiistai 13.1. Digiopastusta pääkirjastossa. Enter ry:n vapaaehtoiset seniorit järjestävät ikäihmisille vertaisopastusta digiasioihin kello 10–12 Porvoon pääkirjaston kokoushuoneissa (Papinkatu…
Laulajalegenda Glenn Hughes on perunut tulevan Yhdysvaltain-kiertueensa. Rundin oli määrä alkaa 27. maaliskuuta Kaliforniasta ja päättyä 10. toukokuuta…
Death julkaisi vuonna 1991 yhdeksi teknisen death metalin kivijalkoihin luettavan pitkäsoiton Human. Levyllä soittanut Cynic-kitaristi Paul Masvidal muisteli…