Entisen Accept-laulaja Udo Dirkschneiderin yhtyeissä tapahtuu. U.D.O:n ja Dirkschneiderin riveissä kitaraa soittava Andrey Smirnov on poistunut molempien yhtyeiden…
Koillissanomien sivuilla palaamme aina maanantaisin johonkin tasakymmenvuosia sitten sattuneeseen mielenkiintoiseen tapahtumaan, ilmiöön tai uutiseen. Vuonna 1985 23.10.1985: Kuuluvuusalue…
Ikoninen pop-duo juhlistaa debyyttialbuminsa merkkivuotta isosti. Takavuosien hittiduo Nylon Beat palaa keikkalaivoille ensi vuonna, kertoo yhtye tiedotteessaan. Pop-duo…
Inkeroisten yhtenäiskoulun kevään päättäjäisissä kolme yläkoululaista astui esiintymislavalle ensimmäistä kertaa. Veitsenterällä ikuisuuteen, eli Toivo Seppälä, Valter Grönberg ja…
Yhdysvaltalainen Cannabis Corpse on ilmoittanut hajoamisestaan. Kannabisteemainen death metal -yhtye kertoi päätöksestään sosiaalisessa mediassa keskiviikkona 16. lokakuuta. Bändin…
Yhdysvaltalainen nu-metal suuruus P.O.D. nostaa Helsingin Suvilahden energiatasot takuuvarmasti taivaisiin – kesäisessä Tuskassa. Energisinä live-esiintyjinä tunnettu ryhmä tulee…