Ilta-Sanomien mukaan Tapani Kansan suvun perintöriita koskee etenkin Espoon Westendissä sijaitsevaa huvilaa. Tapani Kansa vuonna 2018. Matti Matikainen…
Eppu Normaali kertoi tänään lopettavansa. Vuonna 1976 perustettu Eppu Normaali kertoi tänään tiedotustilaisuudessa Tampereella lopettavansa. Ilmoitus on saanut…
Mirella Roininen eli artisti Mirella kirjoittaa Instagram-tilillään lämpimiä sanoja edesmenneestä Kyösti Rothista. Mirella kiittelee edesmennyttä Kyösti Rothia muun…
Eppu Normaali jättää esiintymislavat ensi kesänä. Yhtye jättää yleisölle hyvästejä konserttisaleissa, festareilla ja areenoilla. Eppu Normaali -yhtye kertoi…
Eppu Normaali -yhtye kertoo tiedotustilaisuudessa ensi vuoden suunnitelmistaan. Tänään klo 11:13 (päivitetty klo 11:56) Legendaarisella Eppu Normaali -yhtyeellä…
Michael Monroe nähdään poikkeuksellisessa tyylissä uudella musiikkivideollaan. Tämän näköisenä Michael Monroe on totuttu näkemään. Atte Kajova Rock-muusikko Michael…
Tommi Liimatainen kertoo Iltalehdelle, miten terveyden romahtaminen vaati täyspysähdyksen alle puoli vuotta ennen Katri Helenan uran suurinta konserttia.…