Kulttuuri Laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläisen ja hänen yhtyeensä Kaihon Karavaanin tämän kesän päätöskeikka on Sotkamossa. Kuva: Pekka Keränen Luonto…
Metsähallitus on kunnostanut kesällä jokihelmisimpukoiden kotivirtoja. Onnettomuuksilla on monenlaisia seurauksia, ja Kainuun Suomussalmen Hukkajoen raakkujen yliajolla on ollut…
Luonnosta ei voi tehdä kokonaan esteetöntä, mutta uudet apuvälineet mahdollistavat vaikeasti vammaiselle pääsyn metsään. Harrastusvälineisiin saa julkista tukea…
Rantaperkiön luontopolku on kunnostettu tänä kesänä. Moro, Rantaperkiön luontopolku Lue tiivistelmä Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.…
Syvien pohjien happitilanne on heikentynyt 40 vuodessa Suomen eteläisillä merialueilla, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Syken mukaan fosfaattifosforin pitoisuudet…

Luonto-ohjelmaa tehdään nyt viidettä tuotantokautta. Avausjaksossa pyöräillään Hiitolanjoelta Lappeenrantaan. Kolmen miehen seurue lähti simpeleläisen B&B Hiitolanjoen pihasta reilun…
Syvien pohjien happitilanne on heikentynyt 40 vuodessa Suomen eteläisillä merialueilla, kertoo Suomen ympäristökeskus. Fosfaattifosforin pitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä…