Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot hätänumeroon 112. Kateissa oleva tyttö on nähty viimeksi iltapäivällä. Poliisi Porvoossa etsitään kadonnutta…
Teboil hakee saneerausta maksukyvyttömyyden perusteella. Oikeuden asiakirjoista selviää uutta tietoa yhtiön tilanteesta. Samalla paljastui myös suomalaisten ja Suomessa…
Raha|Tuuli puhalteli jälleen yhden näyttöpaikan mäkimiehiltä ja aiheutti taloudellisen takaiskun Hiihtoliitolle. Mäkihypyn miesten maailmancupia on hypätty Kuusamon Rukalla…
Helsinki|Kolmen Kaisan viimeistä aukiolopäivää ei vielä tiedetä. Se on todennäköisesti joulunalusviikolla. Helsingin Kurvin ”lennonjohtotorni” hiljenee, kun ravintola Kolme…
Hondurasissa valtapuolueen presidenttiehdokas Rixi Moncada syyttää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin sekaantuvan Hondurasin sunnuntaisiin presidentinvaaleihin. Vasemmistolainen Moncada edustaa istuvan…
Liigaan suurella todennäköisyydellä ensi kaudeksi palaava Helsingin Jokerit on Iltalehden mukaan tehnyt ensimmäisen pelaajahankintansa tulevaksi kaudeksi. Lehden mukaan…
Joulukuu alkaa Suomessa sateisissa merkeissä, sillä Forecan mukaan maan yli liikkuu lähiviikkoina sadelaueita ”yksi toisensa perään”. Lapissa valtaosa…
Yhdysvaltain ja Ukrainan valtuuskunnat neuvottelevat Floridassa. Kuva: Chandan Khanna / AFP / Lehtikuva Ukrainan valtuuskunta sekä Yhdysvaltain ulkoministeri…
Toisessa autossa oli kaksi matkustajaa, joista toinen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti. Toisen auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Pelastustoiminta…
Israelin osallistuminen ensi kevään Euroviisuihin herättää edelleen pahennusta. Euroviisut täyttävät ensi kevänä 70 vuotta. Kuvassa Puolaa tänä keväänä…