Valtatie 5 Siilinjärvellä on tällä hetkellä kokonaan suljettu onnettomuuden takia. Paikalla on useita pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin yksiköitä.…
Ruotsissa epäillään 13-vuotiasta nuorta palkkamurhan yrityksestä, kertoo ruotsalainen Aftonbladet. Tapahtumat alkoivat perjantaina kello 13 Ruotsin aikaa, kun poliisi…
Henkilöauto ajautui ulos Saarijärventieltä Jyväskylän Mannilassa lauantai-iltana. Auto kärsi peltivaurioita, mutta säilyi ajokuntoisena. Autossa oli ainoastaan kuljettaja, ja…
Taidemuseo Ateneumin takana olevan karaokebaarin edustalle on ilmestynyt kasa muistokynttilöitä perjantai-iltana. Torstai-iltana Tokio Karaoke -ravintolan edustalla Ateneuminkujalla tapahtui…
Suomen Kinestetiikkayhdistys ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen. Yhdistyksen hallituksen mukaan kinestetiikalla pyritään ehkäisemään tarvetta potilaan liikkumisen rajoittamiselle. Suomen…
Venäläinen toimittaja on kuollut pudottuaan ikkunasta Pariisin esikaupunkialueella. Yevgeny Safronov oli muuttanut Pariisiin puoli vuotta sitten. Venäjältä hän…
Poliisin mukaan miestä ammuttiin, koska hän ei luopunut teräaseesta. Poliisi ampui miestä Vantaalla perjantai-iltana. Poliisi sai perjantaina ilmoituksen…
Poliisi epäilee Pepe Willbergin ajaneen pyöräilijän yli. Lähes viisikymppinen nainen joutui useaksi päiväksi sairaalahoitoon. Muusikko Pepe Willberg kiistää…
Yksi henkilö loukkaantui tilanteessa. Henkilöä puukotettiin Helsingin keskustassa torstai-iltana. Lukijan kuva Helsingin keskustassa sijaitsevassa Tokio Karaokessa tapahtui silminnäkijöiden…
Poliisin mukaan Rovaniemellä on räjäytetty ilotulitteita ainakin kahden taksin sisällä. Eräs ilkivallan kohteeksi joutuneen taksiyrityksen omistaja lähetti Iltalehteen…
Las Palmasista on löytynyt kaksi ruumista. 43-vuotias nainen ja 35-vuotias mies on löydetty kuolleena Kanariansaarten suurimmassa kaupungissa. Kuvituskuva.…
Yhdysvaltain maahanmuuttoviraston (ICE) virkailija on ampunut autoa kuljettaneen naisen kuoliaaksi Minneapolisin kaupungissa tiistaina. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö vahvistaa…