Hovi julkaisi kuninkaallisfanit hämmästyttäneen faktan prinsessa Annen kunniaksi tehdyssä juhlajulkaisussa. Prinsessa Anne täyttää 15. elokuuta 75 vuotta. EPA/AOP…
Timo Korhonen Radiotähti elää jännittäviä hetkiä. Radio Suomipop -kanavalta tuttu suosikkijuontaja nähdään pian Selviytyjät Suomen 9. kaudella. Video:…
Mercuryn salaisesta tyttärestä kerrotaan syyskuussa ilmestyvässä elämäkerrassa. Freddie Mercurylla kerrotaan olleen salattu tytär. AOP Queen-yhtyeen laulajalla Freddie Mercurylla…
Vanhemmat miettivät yhä useammin vaihtoehtoa älypuhelimelle, kun lapselle hankitaan ensimmäistä puhelinta. Koululaiselle saatetaan hankkia älypuhelimen sijaan kellopuhelin. Myös…
Timo Korhonen Viime vuonna useita keskenmenoja saanut Sara kertoo Annan haastattelussa tämänhetkisistä tuntemuksistaan. Mediapersoona , 34,kävi viime vuonna…
Kuumuus aiheutti kymmenille lapsille nestehukan Saksassa. Pelastushenkilökunta tarkasti 63 lasta, jotka kärsivät nestehukasta. Canetti / Alamy Stock Photo,…
Ringa Ropo kertoo Iltalehdelle nykyisestä elämästään tekonivelpolvileikkauksen ja leskeksi jäämisen jälkeen. Ringa Ropoa on nähty harvoin julkisuudessa viimeisten…
Photo: Anna-Lena Ahlström/The Royal Court of Sweden Seiska tavoitti Ruotsin kuningashuoneen viestintätiimin kommentoimaan prinsessa Sofian töihinpaluuta. Prinssi ja prinsessa saivat…