Ano Turtiainen oli VKK-puolueen ainoa kansanedustaja vuosina 2021–2023. Sitä ennen hän edusti perussuomalaisia. Timo Pylvänäinen Entinen kansanedustaja Ano…
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjä tulee harkitsemaan ydinkokeiden jatkamista, jos Yhdysvallatkin tekee niitä. Lisäksi Putin määräsi…
Suomen ex-pääministerin tuore kirja on saanut vaisun vastaanoton ulkomailla. Ex-pääministeri Sanna Marinin kirjaa kehutaan inspiroivaksi, mutta sen kirjoitustyyliä…
Syytösten mukaan BBC yhdisteli Trumpin puheen eri osia luoden valheellisen vaikutelman Trumpin sanomasta. BBC:n entinen riippumaton neuvonantaja syyttää…
USA:n presidentti Donald Trump hämmästytti ydinkokeita koskevalla lausunnollaan, johon ei vieläkään ole saatu selvyyttä. Asiantuntijan mukaan nyt näkyy…
Suomalaisten selvä enemmistö on yhä Nato-myönteisiä. Luottamus Naton turvatakuisiin on jopa vahvistunut edellisestä mittauksesta, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta…