Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti tiistaina YK:n yleiskokouksessa erikoisen ja polveilevan puheen, joka venyi lähes tunnin pituiseksi. Johtajien…
YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli maanantai-iltana Suomen aikaa Venäjän Virossa tekemää ilmatilaloukkausta. Yhdysvaltain YK-lähettiläs Mike Waltz vakuutti kokouksessa Yhdysvaltain ja…
Ranska tunnustaa Palestiinan valtion. Presidentti Emmanuel Macron ilmoitti päätöksestä maanantaina avatessaan YK:ssa Palestiinan-kysymyksen rauhanomaista ratkaisemista ja kahden valtion…
Erika Kirk pukeutui hiljattain murhatun miehensä muistotilaisuudessa valkoiseen jakkupukuun. Leski Erika Kirk käytti muistotilaisuudessa valkoista jakkupukua, mustaa toppia…
Putin aloittaa väitetysti pian puhdistuksen armeijansa johdossa. Kuvituskuva joulukuulta 2023. Vladimir Putin on väitetysti tehnyt selväksi, että Valeri…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyrkii käyttämään oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin kuolemaa poliittisia vastustajiaan vastaan. Näin arvioi tutkijatohtori Pekka Kolehmainen…
Venäjä on presidentti Vladimir Putinin mukaan valmis jatkamaan ydinaseiden rajoittamiseen tähtäävää sopimusta vuodella. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja…
Presidentti Donald Trumpin hallinto on irtautunut yhteistyöstä, jossa USA:n oli tarkoitus tehostaa Venäjän levittämän valetiedon vastaista kamppailua Nato-liittolaistensa,…
Putin sanoo väistäneensä viime hetkellä moottoripyörän alta, joka oli rojahtamassa hänen päälleen. Putinin mukaan moottoripyörän kanssa meinasi sattua…