Joulunpyhien osuminen keskelle viikkoa jakaa menoliikennettä usealle eri päivälle. Se säästänee kulkijat pahimmilta ruuhkilta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan…
Tänään vietetään talvipäivänseisausta. Talvipäivänseisauksessa valoisa aika on lyhimmillään ja yö pisimillään. Talvipäivänseisauksen jälkeen päivä alkaa hiljalleen pidentyä. Jouluaattona…
Joulupäivänä pakkaset muuttuvat koko maassa plusasteisiin, jos nykyinen ennuste toteutuu. Eteläisessä Suomessa luminen joulu näyttää epätodennäköiseltä. Jenni Gästgivar…
Gordon Ramsay julkaisi Instagram-tilillään otoksia Suomen Lapista. Ramsay vierailee Suomessa. imago sport Huippukokki Gordon Ramsay on Suomessa. Ramsay…
Päivä on lyhyimmillään sunnuntaina. Pohjois-Suomessa aurinko ei näyttäydy ollenkaan tai päivänvaloa on vain pari tuntia. Pohjoisimmassa Suomessa kaamos…
Meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että ennusteet tarjoilevat erittäin huonoja uutisia kaikille talven ystäville. Kevättalvi 2020 muistetaan koronapandemian puhkeamisesta,…
Hyytävä käänne säähän Iltalehti Tänne iski aamun pääkallokeli Ilta-Sanomat Vielä alkuun sää on sateista, sunnuntaista alkaen poutaisempaa Yle Lauantai on laajalti…
Vantaalla aiotaan järjestää Skandinavia cupin hiihtokisat 2.1.–4.1.2026, vaikka Hakunilassa on tällä hetkellä kilpalatua tarjolla vasta kilometrin verran. Vantaan…
Espanja perustaa koko maahan hellesuojia ensi kesään mennessä auttaakseen ihmisiä selviytymään yhä ankarammiksi käyvistä helteistä. Asiasta kertoi Espanjan…
Ilmatieteen laitos varoittaa maanantai-iltana erittäin huonosta ajokelistä Pohjois-Savossa. Tiet ovat erittäin liukkaita jäätävän vesisateen, lumisateen ja sään lauhtumisen…